Monille kansanedustajille on vasta nyt selvinnyt, että korot voivat jopa kaksinkertaistaa Suomen takausvastuun. Kataisen mukaan valmistelussa lain perusteluihin pujahti virhe, mutta hallitus ei aio tuoda eduskunnalle uutta, korjattua esitystä takausvastuista.

-Sikäli kun on väärinkäsityksiä tai vääriä ymmärryksiä, jotka voivat olla hyvin perusteltuja, niin minä uskon, että me pystymme oikomaan ne ilman uutta raskasta lainsäädäntöprosessia. Nyt on varmaan tärkeää, että kaikki saavat oikean tiedon, mikäli vääriä tietoja on ollut. Osa kansanedustajistahan on tehnyt päätöksiä ihan oikeankin tiedon valossa, Katainen toteaa.

Hän myöntää, että on huolestuttavaa, jos osa eduskunnan valiokuntien puheenjohtajistakaan ei ole tiennyt, mistä on päätetty.

Katainen ennakoi euroalueen johtajien sunnuntain kokouksesta pitkää. Kokouksen asialista on vielä auki eikä hän haluaa etukäteen spekuloida mahdollisilla Kreikan velkajärjestelyillä.