Helsingin Sanomat kertoi, että Suomen takausvastuu Euroopan väliaikaisessa kriisirahastossa voi nousta 14 miljardista jopa kaksinkertaiseksi. Syynä ovat korot, joita ei ole huomioitu. Eduskunnassa lakia moni käsitteli siinä uskossa, että 14 miljardia on ehdoton yläraja ja kattaa kaiken.
- Kysymys kuuluu, ovatko Urpilainen ja Katainen tienneet mitä ovat sopineet tuolla Euroopassa ja miksi sitä kokonaisuutta ei ole sitten kerrottu eduskunnalle, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen
Pääministeri Jyrki Kataiselle (kok.) asia on kiusallinen.
- Nimellisarvoltaan 14 miljardia on se valtuus. Ei siis takausvastuu vaan valtuus, ja siitä on päätetty. Tämän päälle ihan normaalimenettelyn mukaan tulee korot, joita tällä hetkellä ei kukaan tiedä, kun ei tiedetä tarvitseeko valtuutta ylipäänsä käyttää, Katainen listaa.
Kataisen mukaan laissa takausvastuu on oikein, mutta lakiesityksen perusteluissa korot jäävät takauksen ulkopuolelle.
- Tässä lakipaketissa ongelma on lain perustelut joissa on valmisteluvaiheessa tapahtunut tekninen kömmähdys, jossa saa täysin väärän käsityksen, mutta onneksi pykälät ovat oikein.
SDP selvityttää asian
Oppositiolle hallituksen kömmähdys on riemujuhlaa, mutta hallituksen sisälläkin syntyi tarve asian selvittämiseen. Asia puhutti myös eduskunnan täysistunnossa. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja SDP:n Johannes Koskinen lupasi selvityttää asian.
- Tämä selvitetään varmasti lähipäivinä, siinä on ollut virhe aineistossa jota eduskunnalle on toimitettu takauksista. Katsotaan, tarvitaanko uusi hallituksen esitys sen korjaamiseksi. Joka tapauksessa tämä enimmäismäärä on Suomessa voimaan saatettu sellaisena kuin eduskunta sen on ymmärtänyt, Koskinen totesi.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa ei korkoja erikseen mainita.
- Luen vain perustuslakivaliokunnan tuoreen lausunnon koskien takausvastuuta. "Valiokunta korostaa sitä, että kaikissa tapauksissa Suomen valtion vastuun yläraja mukaan lukien ylitakausten kattaminen on määritelty laissa". Eduskunnan kanta on perustulakivaliokunnan tuore kanta, vihreiden kansanedustaja Tuija Brax kertoi puheenvuorossaan.
Koko takausasia on tällä haavaa kuitenkin teoreettinen. Jos äärimmäistä takaussummaa joskus tarvitaan, Eurooppa on jo niin syvässä suossa, ettei sitä Suomen rahoilla pelasteta.