Kansanedustaja Tarja Filatovin mukaan eduskunnan ei tulisikaan hyväksyä sellaisia budjetteja, joiden tiedetään aiheuttavan lapsiperheiden köyhtymistä. Filatov muistutti, että edellinen, Mari Kiviniemen johtama hallitus teki näin, vaikka erilaisten indikaattorien mukaan haitat olivat tiedossa.

- Jos haitat tiedetään etukäteen, niin silloin tulisi miettiä erilaisia ratkaisuja ja valmistella suuria rakenteellisia muutoksia, eikä pikku viilauksia, sanoi Filatov Radio Hämeen politiikan puhemyllyssä. Niin ikään osallisuus ja kansalaisten oma vaikuttaminen ja osallistuminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ovat asiassa tärkeää.

Kokoomuksen Timo Heinonen sanoi olevansa huolissaan muun muassa pienituloisista opiskelijoista pääkaupunkiseudulla.

- Monet opiskelijat joutuvat rahoittamaan opintojaan osa-aikatyöllä ja menettävät samalla opintotukea tulojensa takia. Muutoin suurissa linjauksissa Timo Heinonen sanoi olevansa Filatovin kanssa aivan samoilla linjoilla.

Heinonen muistutti, että uusi hallitus parantaa nuorten asemaa tekemällä yhteiskuntatakuun, jossa taataan peruskoulun päättäville opiskelupaikka ja alle 30-vuotiaille työttömäksi jäävälle opiskelupaikka, työpaikka tai kuntouttava paikka kolmen kuukauden kuluessa. Tällä keinolla on tarkoitus puuttua Heinosen mukaan syrjäytymiskehitykseen, joka on tie pitkäaikaiseen köyhyyteen.

Radio Hämeen politiikan puhemyllyssä, joka lähetettiin suorana eduskunnasta lokakuun 18. päivänä, oli mukana pelkästään kahden suurimman hallituspuolueen edustajat. Kaikki hämäläiset oppositiopuolueiden edustajat olivat lähetyksestä poissa.