Nykyinen lainsäädäntö tuli voimaan reilu kymmenen vuotta sitten. Tuolloin otettiin käyttöön rikosnimike lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja vastaava törkeä rikos. Vankeusrangaistukset kyseisissä rikoksissa ovat Timo Heinosen mukaan olleet liian usein ehdollisia. Myöskään törkeiden seksuaalirikosten osalta rangaistukset eivät ole koventuneet.

- Minusta pitkiin ehdollisiin tuomioihin pitäisikin aina kytkeä osaksi ehdoton vankeusrangaistus. Muutenkin olisin valmis tiukentamaan rangaistuksia eli käyttämään rangaistusasteikon koko skaalaa. Näyttää nimittäin siltä, että erityisesti seksuaalirikollisten, mutta myös väkivaltarikollisten rangaistukset ovat alhaisempia kuin on yleisesti hyväksyttävää.

- Aiheellisesti varsinkin tällaisten rikosten kohdalla moni meistä kokee, että ehdollinen vankeusrangaistus ei ole "kunnollinen" rangaistus. Siksi pitää olla mahdollisuus keskustella rangaistusten koventamisesta, painottaa Heinonen.