Eilen Aamulehdessä julkaistiin otsikolla "Tästä puhutaan" varustettu kolumni, jossa väitettiin Lipposen "tintanneen pikkuveljeään kiusannutta opettajaa turpaan" 1950-luvulla Kuopion lyseon uskontotunnilla.
Tänään Lipponen ilmoitti haastavansa Aamulehden oikeuteen, jos lehden päätoimittaja ja kolumnin kirjoittanut toimittaja eivät esitä julkista anteeksipyyntöä ja oikaisua.
Paavo Lipposen mukaan kolumnin kirjoittanut toimittaja valehtelee ja juttu on täysin perätön.
- Minä en lyönyt ketään Kuopion lyseossa. Olimme veljeni kanssa kyseisen opettajan täydellisen mielivallan uhreja. Tapahtumat on selostettu muistelmieni ensimmäisessä osassa, Lipponen kirjoittaa toimituksille välitetyssä tiedotteessa.
Aamulehti oikaisee väitteen huomisessa lehdessä
Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen ei halunnut liiemmin kommentoida tapausta YLE Uutisille, koska kyse on hänen mukaansa pikku jutusta.
Jokinen sanoo, että tieto Lipposen lyömisestä on peräisin viime torstaina Aamulehdessä julkaistusta mielipidekirjoituksesta. Hänen mukaansa lehden toimittaja käsitteli tapausta maanantain lehden pakinanomaisella palstalla urbaanilegendana.
Aamulehti aikoo julkaista oikaisun huomenna keskiviikkona ilmestyvässä lehdessä.
Toimittaja: Pyydän anteeksi
Kolumnin kirjoittaja, Aamulehden toimittaja Olli Helen pyytää lehden verkkosivuilla anteeksi, että hän levitti kolumnissaan Lipposen mielestä väärää tietoa.
Hän kirjoittaa, että todellisuudessa Lipponen ei lyönyt opettajaansa vaan ainoastaan käytti kovaa kieltä.
- Presidenttiehdokas Paavo Lipponen on paitsi kova myös herkkä mies, Helen toteaa kirjoituksessaan.