Olin katsomassa peleistä jälkimmäistä. Kävellessäni autolle mieleeni hiipi vahva ajatus siitä, että olisiko NHL-kuvio Suomen osalta nyt joksikin aikaa nähty. Totesin mielessäni, että ainoastaan Teemu Selänne voi Helsingissä tämän homman vielä pelastaa.

Teemu on Hjallis Harkimon hyvä ystävä. Hjalliksella on oiva kyky haistaa tietyt asiat. Teemu taasen on "patologinen" valehtelija. Hieman kärjistetysti sanottu miehestä, josta hyvin harvoin huonoa kirjoitetaan tai edes sanotaan. Teemun kuitenkin tuntien, ei hän tahallaan valehtele. Teukka on vaan niin lätkässä jääkiekkoon ja siitä johtuen päästänyt vuosien varrella julkisuuteen jo useamman ankan. Ura on loppunut niin maajoukkueessa kuin seurajoukkueessakin useampaan otteeseen. Valheita valheiden perään..

Viime viikon torstaina kotoinen liigamme pyörähti käyntiin. Samana iltana ison veden takaa kiiri iloinen uutinen. Teemu ilmoitti uransa jatkuvan ainakin vuoden verran, loistavaa! Samalla hetkellä Suomen NHL-ottelutapahtuma lokakuun alussa sai kirsikan kakkunsa päälle.

Joku on tiennyt asiasta jo aiemmin..

Mieleeni hiipii väkisin seuraava kysymys. Koska Hjallis on saanut hajua hyvältä ystävältään siitä, että ura jatkuu. En tiedä onko seuraava silkkaa sattumaa vai mitä. Jo ajat sitten ilmoitettiin, että kauden avauksessa Hartwall-areenalla pelaavat Anaheim ja Buffalo. Jotenkin haisee, että Hjallis on ollut hajulla jo pidemmän aikaa. Saattaa toki olla Roope-Ankan tuuriakin, sillä kyllä viimeistään nyt ottelun kiinnostavuus nousi huippuunsa. Asiaa lienee turha mennä kyselemään kaksikolta, josta toinen vetoaa liikesalaisuuteen ja toinen on "patologinen" valehtelija.

Teemussa on muutamia erityispiirteitä, joiden takia hän on mitä on. Elettiin 80-luvun puoliväliä, kun silloinen juniorijoukkueemme valmentaja kehotti mennä katsomaan Pirkkolaan Jokerien A-nuorten otteluja. Ohjeeksi annettiin seurata kotijoukkueen numero kahdeksan luistelua. Kyllä, # 8 lähti jo tuolloin liikkeelle kuin hauki rannasta ja lopunhan kaikki jo tietävätkin.

Piirre joka tekee Teemusta erityisen on se, että hänellä on lämmin hyvää tahtova sydän. Ei ole vahinko, että Teemu on vuosia jaksanut omien kiireittensä ohella pitää huolta myös toisista. Käynnit, enempi tai vähempi, sairaiden lasten luona eri sairaaloissa ovat tiukkoja paikkoja. Teemu on kerrasta toiseen, vuosi vuoden jälkeen, ilahduttanut pieniä lapsia läsnäolollaan.

Monille hiemän tuntemattomampi erikoisuus Teemussa on hänen maaginen muistinsa. Teme väitti joitain vuosia takaperin kirkkain silmin, että muistaa kaikki tekemänsä NHL-maalit! Voiko väittämään uskoa? Päätelkää luetun perusteella itse tai kysykää kun Teemuun törmäätte.

"Keisari Akihito haluaa nyt nukkua"

Vuonna 1998 Suomen olympiapronssia voittanut joukkue juhlisti menestystä juhlaillallisen merkeissä. Iloisen puheen sorinan katkaisi kuitenkin ämyreistä tullut Raimo "Höyry" Häyrisen tuttu ääni.

Monella meni pidemmän aikaa ymmärtää mistä oli kyse. Tutun äänen lähteeksi paljastui pianon taakse piiloutunut Teukka, mikrofoni kädessään. Selostukset jatkuivat pitkin iltaa. Spiikit loppuivat vasta kun paikalle saapui vaikutusvaltaisen näköisiä miehiä, "Keisari Akihito haluaa nyt nukkua!"

Kuka on seuraava pelastaja?

Vanhat parrat pelastavat siis vielä lokakuisen NHL-tapahtuman. Kyllä Koivu, Lydman ja Leino olisivat jo itsessään klaaranneet homman kotiin. Teemun torstainen ilmoitus oli kuitenkin lopullinen kruunu tapahtuman onnistumiselle. On tietenkin mahdollista, että Teemun polvi ei kestä. Tietääköhän Hjallis kestääkö polvi vai ei.. Varmaa kuitenkin on, että halli on täynnä.

Kenestä on sitten tulevaisuudessa tapahtuman pelastajaksi. Nuorten esiinmarssi on alkanut mutta Granlundin varannut Minnesota on jo käynyt täällä. Samoin tulee tekemään Vatasen Anaheim. Myös Armian varannut Buffalo on käännetty kortti. Kenen puoleen Hjallis seuraavaksi sitten kääntyy? No Teemun tietenkin! Vieläkö Teemu tulisi tänne Winnipegin kanssa..

No jos ei tule, niin otetaan käyttöön sitten toinen Teemu eli Pulkkisen Teemu ja Detroit Red Wings. Detroit kyllä kävi jo Tukholmassa, mutta eiköhän se jotenkin onnistu. Hjalliksella on kyky saada tietyt asiat onnistumaan. Karkea veikkaus: Seuraava Helsingissä järjestettävä NHL ottelu on Detroit-Nashville. Mukana Teemun lisäksi Filppulan Valtteri ja Pekka Rinne. Siinä pelissä voisi sitten nostaa Selänteen paidan hallin kattoon ja taas olisi tupa täynnä.

"Saep on mestar"

Tarinan mukaan vuosia sitten Lappeenrannassa oli vierasjoukkuetta vastassa aina sama mies, joka toitotti yhtä lausettaan. "Saep on mestar" kaikui läpi illan, oli taululla minkälainen tulos tahansa.

Niin monta vetyä olen vuosien varrella Lappenrannassa syönyt, että sympatiani ovat luonnollisesti SaiPan puolella. Sputnikkien startti on vain valitettavasti ollut tuloksellisesti juuri niin huono kuin mitä osattiin pelätä. Kauden avausottelu Kisapuistossa ja paikalla 3279 maksanutta katsojaa, ei hyvä.

Nyt jos koska SaiPa tarvitsee kotikatsomon tukea. Ei ole kenenkään etu liigassa, jos vaikean vieraskaukalon maineessa olevasta Kisapuistosta lähtevät pisteet helpolla vierailijan matkaan. Saep on mestar!!!