Nyt tilalle komennetulla Bruno Sennallakin on aivan sama tilanne. Robert Kubican tervehtymistä odotellessa Lotus Renaultilla haetaan varminta vaihtoehtoa ensi kaudelle. Heidfeldin taistellessa oikeuksistaan on Sennankin tilalle jo tyrkyllä seuraava kandidaatti.

Seurasin Heikki Kovalaisen kanssa menneenä viikonloppuna kartingin SM-kilpailua Lahdessa. Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja Formula ykkösten lainalaisuuksista, lajin tarjoamista mahdollisuuksista ja myös sen hurjista varjopuolista. Peli on äärimmäisen kovaa ja monilta osin hyvin raakaa.

Nyt kun Bruno Senna monimutkaisen operaation päätteeksi korvaa Nick Heidfeldin Lotus Renaultilla, yksi Heikin kuvauksista nousee mieleen: ”F1-kuskilta odotetaan samaa kuin 100 metrin juoksijalta MM- tai olympiakisoissa; heti on vedettävä satanen alle kymmenen sekunnin. Ero vaan on siinä, että olympialaisiin valmistaudutaan useita vuosia, F1:ssä odotukset kasataan heti ensimmäisestä kisasta lähtien.”

On oltava mestari ennen kuin on ajanut metriäkään.

Bruno Senna ei ole kaikkein herkullisimmissa tilanteessa nyt viikonloppuna Spassa. Hän ei tiedä montako kisaa ajaa, mutta hän tietää, että pahimmassa tapauksessa hänen paikalleen on tunkemassa Romain Grosjean, kunhan vaan ranskalainen saa sinetöityä GP2-mestaruutensa. Senna myös palaa F1-radoille varsin kevyesti valmistautuneena, kovien odotusten kohdistuessa brasilialaiseen. Ne näkyivätkin heti otteen herpaantumisena perjantain ensimmäisissä harjoituksissa. Senna menetti kallisarvoista rata-aikaa pyörähtämällä rengasvalliin ja rikkomalla auton takapään.

Sennan on mahdotonta pystyä samoihin suorituksiin kuin tallipaikkansa menettänyt Nick Heidfeld. Tallin kannalta tämä ei ole rakentavaa. Omaa uraansa yhä rakentava Senna tarttui kyllä elämänsä tilaisuuteen, mutta pelaa maineensa puolesta melkoista uhkapeliä.

Pohdiskelin aiemmassa kirjoituksessani Renaultin motiiveja, joita on kaksi: aloittaa valmistautuminen ensi kauteen tai taistella tällä kaudella loppuun asti. Strategiavalinta osui ensimmäiseen vaihtoehtoon.

On tarvittu merkittäviä syitä, jotta on järkeä alkaa setviä Heidfeldin erottamisesta aiheutuvaa soppaa. Kaudesta kun on melkein puolet vielä jäljellä. Tallipäällikkö Eric Boullierin johdolla on katsottu parhaaksi kärsiä tästä nyt ja saada kaikki asiat optimaaliseen kuosiin hyvissä ajoin ennen kuin valmistautuminen ensi kauteen alkaa.

Renaultilta kerrotaan joidenkin juridisten asioiden olevan vielä kesken. Heidfeld lakimiehineen taistelee paikastaan, siksi Sennan pestin pituudesta ei esimerkiksi voida vielä kertoa. Nyt kommennus näyttää kahden kisan pituiselta. Tallin paitaa kantanut Heidfeld kertoi Span varikolla avoimesti käyvänsä oikeustoimia tallia vastaan tallipaikkansa palauttamiseksi. On kuitenkin selvää, että hänen potkujensa peruminen johtaisi farssiin, josta selviytyminen olisi vaikeaa sekä julkisesti että tallin sisällä. Heidfeldin jatkopesti olisi väkinäistä ja työskentelyilmapiiri sen mukainen.

Heidfeld on virallisen ilmoituksen mukaan edelleen Renaultin palkkalistoilla. Kisakuskin statuksen menettäminen on kuitenkin paha arvovaltatappio, jonka eteen kannattaa taistella. Ainakin Heidfeldin kohdalla. Saksalainen on käytännössä lopettanut uransa jo kerran, mutta tällainen lopullinen loppu ei jättäisi hyvää jälkeä, onhan hänellä kilpa-autoilussa vielä virkaikää jäljellä.

Heidfeld on toivottamassa asemassa. Lotus Renaultin taustoille, mutkien kautta, on hiljattain mm. tullut merkittäviä vaikuttajia Brasiliasta, kun tallin omistava Genii Capital teki yhteistyöyrityksen WWI Groupin kanssa. Yhdessä nämä yhtiöt hallitsevat 10 miljardin dollarin investointisalkkua Brasiliassa. Kyllä siihen osia brasiliaisen kuljettajan junailuun aina mahtuu.

Uransa vääjäämätöntä ehtoota elävän Heidfeldin on täysin mahdotonta saada kotimaastaan Saksasta vastaavaa poliittista tukea kuin Senna Brasiliasta. Hänen olisi oltava vähintään samassa tilanteessa kuin Michael Schumacher aloittaessaan F1-uransa tasan 20 vuotta sitten. Silloin merkittävimmät tekijät koko Saksan teollisuudessa seisoivat tai olivat vähintäänkin valmiit seisomaan Schumacherin takana tämän napatessa paikan Jordan-tallista ja loikatessa sieltä Benettonille.

Heidfeldin uran loppu on käytännössä nyt sinetöity.

F1-maailman toimijat eivät juuri kaihda kutsua lakimiehiä koolle haasteen laatimiseksi. Jos ei ole valmis häviämään radalla ei ole sitä myöskään sopimuskiistoissa.

Juristit ovat taustalla hyvin työllistettyjä koko ajan. He puurtavat yhtälailla positiivisten asioiden, sponsori-, mainos- tai tallisopimusten parissa kuin sitten vähemmän iloisten asioiden, kuten riitojen ratkaisemiseksi. Niitä setvitään taustoilla yllättävänkin paljon. Hyvä esimerkki on tapaus Flavio Briatore, jonka ympärillä käydään lukuisia kädenvääntöjä mm. kuljettajen managerointioikeuksiin liittyen. Briatoren toimintakielto pari vuotta sitten antoi monille mahdollisuuden irtautua hänestä, mutta Briatore – vähintäänkin periaatteesta – ei ole vieläkään antanut tässä asiassa myöten. Nekin kähinät kestävät vielä kauan.

Toinen asia, jota olen mielenkiinnolla seurannut on USA:n tulevan Grand Prix’n kesällä alkanut markkinointikampanja. Siinä merkittävän roolin on ottanut – yllätys, yllätys – mikäpäs mukaan kuin Red Bull. Tallin konsulttina toimiva David Coulthard käväisi ajamassa F1-autolla Texasin hiekalla ja opettamassa jopa itse Tom Cruisea F1-auton saloihin. Levitetystä materiaalista päätellen kilpa-autoiluun vihkiytynyt elokuvatähti sai auton jopa vauhtiin, mikä on hyvin harvinaista vastaavissa testipromootioissa.

Samaan aikaan USA:n GP:n järjestäjät ovat palkanneet Euroopasta erilaisia F1-spesialisteja. Esimerkiksi Monacon kisan VIP-palveluja suurelta osalta hallitseva yhtiö on saanut merkittävän sopimuksen kisan järjestäjiltä. Vaikka Yhdysvalloissa on vankat autourheiluperinteet, on F1 aivan oma maailmansa. Siksi kaikki apu Euroopasta on tärkeää.

F1-piireissä kuitenkin pelätään yhä, että Austinin radasta tulee liian kliininen amerikkalaisyleisölle. Oma näkemykseni projektin tässä vaiheessa on se, että lukuisat kaarteet (20 kpl) ja etenkin runsaat korkeuserot (korkeimmillaan lähes 40 metriä) edesauttavat radan saavan oman yksilöllisen luonteensa ja sitä kautta vaikuttavan myönteisesti varsinaisen kisan mielenkiintoon.

Tarkoitukseni ei ole mainostaa USA:n kisaa, mutta toivon lajin tekevän viimeistään nyt läpimurron markkinoille, jota se tarvitsee.

Totuus vaan on se, että menee vielä kauan ennen kuin Amerikan markkinat alkavat edes jossain määrin tarvita Formula ykköstä.

Jukka Mildh