Hauska yhteensattuma on, että sain edellisen miesten MM-mitalin Ukrainassa 2007 ja meille molemmille sattui ennen mitalia “työtapaturma” eli putoaminen finaalista toisen matkan karsinnassa. Nyt keskimatkan karsinnan jälkeen, molempien juostua huonosti, tuli vertailtua illalla putoamisen ja pettymyksen tuntemuksia hotellin hiljaisessa uima-altaassa.
Vaikka urheilu on vapaaehtoista ja oma valinta, on kaikessa tekemisessä kiinni niin täysin voimakkailla tunteilla ja toki MM-kisoissa konkretisoituu aina vuoden päivittäinen työ. Häpeä huonosta suorituksesta arvokisoissa, itseinho omasta hölmöilystä, muiden kannustavaksi tarkoitetut ärsyttävät kommentit, halu olla hetki yksin rauhassa, urheiluun satsaamisen mielekkyyden kyseenalaistaminen – liikkuuhan sitä mielessä kaikenlaista.
Toisaalta tilanteen nollaamisen pakko vielä edessä olevan MM-startin takia. Onneksi molemmilla oli putoamisen jälkeen vielä kisa edessä ja mitalin jälkeen pettymys toisesta matkasta unohtui helposti ja kääntyi huumorin puolelle. Kyllä Pasia keskimatkan finaalin aikana vielä keljuttaa, mutta kääntäköön ajatuksia lauantaina odottavaan viestiin!
Ihan kohtuullisesti selvisin itsekin pitkän matkan finaalista ja tuloksena yhdeksäs sija. Mutta urheilija arvioi aina suoritusta ja kun se ei tyydytä, on vaikea olla ihan hyvään sijaan tyytyväinen. Liikaa virheitä, joita kaikkia en edes kisan aikana tiedostanut. Kun kyseessä on kertasuoritus, täytyy kokonaisuuden kantaa mitaleille, ei vain kolmasosan tai puolikkaan.
Pitkän matkan rata oli juuri sellainen kuin odotettiin. Vaihtelevia haasteita erilaisissa maastotyypeissä: alkumatka vaativaa etenemistä kivisessä ja tiheässä rinteessä, väliin fysiikkaa koetteleva kahden kilometrin pitkä väli, jossa ensin 100m korkeusero jyrkkää pudotusta alas ja suoraan hivuttavaan nousuun samalle tasolle seuraavan mäen laskettelurinnettä, lisää vauhtia ja väsytystä kilpailukeskuksen yleisörastin kautta ja uudestaan väsyneempänä vaativan suunnistuksen ja etenemisen pariin. Sitä suunnistus on hienoimmillaan – erilaisia haasteita ja kykyä säädellä vauhtia taidon ehdoilla, niin pitkällä matkalla kuin sprintissä.
Jo tänään on edessä seuraava koitos. Keskimatkan finaali tarkoittaa aina teknisesti vaikeinta suunnistusta, mutta aina hyvällä radalla koetellaan hermoja ja hidastetaan ajatuksen juoksua juoksuttamalla jyrkkiä nousuja tai kovemmalla vauhdilla helpompia pätkiä. Fyysinen olo pitkän jälkeen on arvoitus, mutta suunnistamalla hyvin näissä maastoissa menestytään. Oman vauhdin rytmitys, nopeiden reitinvalintojen löytäminen ja rauhallisuus päätöksissä, eiköhän siinä ole sopiva resepti. Otetaan mukaan vielä oppi jo juostuista MM-starteista, niin omien vahvuuksien kuin tehtyjen virheiden osalta.
Tero Föhr