Asuntomessuihin tutustunut puoluejohtaja arvosteli YLE Keski-Pohjanmaan haastattelussa uuden hallituksen hallinto- ja kuntauudistussuunnitelmia. Hänen mukaansa kunnissa tarvittaisiin jo hengähdystaukoa. Hänen mukaansa Paras-hankkeen toteuduttua kuntien työntekijöiden pitäisi päästä viemään käytäntöön uudistuksessa hyväksi havaittuja käytäntöjä. Uusien hallintomallien rakentelulla ei kuntia pidä nyt rasittaa.

Varapuheenjohtaja Tuomo Puumalan arvosteluun liian oikeistolaisesta politiikasta Kiviniemi totesi, että Keskusta ei ollut edellisessä hallituksessa yksin.

- Kun on oikeistolaisen puolueen kumppanina, päätöksissä näkyy myös tämän puolueen kädenjälki, Kiviniemi totesi.

Puolueen nostamisessa kannatuksen aallonpohjasta, hän vetosi vastuunkantajina paikallisiin kansanedustajiin Mika Lintilään ja Tuomo Puumalaan