Täällä Ranskassa on ollut aikaa mietistellä kaikenlaisia asioita. Koska ajanviettotapoja ei liikaa ole ja koska olen tehnyt lenkkini pääasiassa yksin, ovat omat ajatukseni käyneet jo liiankin tutuiksi. Eräänä iltapäivänä kivutessani vuoren rinnettä kaatosateen, vastatuulen ja ukkosenjyrinän siivittämänä, aloin ajatella tilanteita, joissa kuljen valtavirtaa vastaan. Miksi näissä lasketteluparatiiseissa ei ole tähän aikaan vuodesta ketään muita? Miksi kaikki paikat ovat kiinni? Siksi, että ei ole sesonki. Normaalit ihmiset käyvät töissä.
Toinen esimerkki. Lauantai-aamupäivällä, kun suuret joukot lähtevät kaupungille tekemään viikonloppuostoksiaan ja viettämään hyvin ansaittua lomapäivää, minä pakkaan repun ja lähden samaiseen kaupunkiin tekemään sprinttisuunnistusharjoitusta. Mahtaa näyttää hullulta, kun yksi sinkoilee kartan kanssa edestakaisin vihanneskojujen ja ravintoloiden välissä. Ainakin korkokenkäjalkaiset, hyvinpukeutuneet ranskattaret vilkuilivat viime lauantaina aurinkolasiensa alta siihen malliin.
Miksi ihmiset lähtevät Kanariansaarille? Ottamaan aurinkoa, löhöämään rannalla ja rentoutumaan. Minä sen sijaan lähden sinne juoksemaan ja pyrin välttämään auringon ottoa, koska se veltostuttaisi seuraavaa treeniä. Taas tuntuu, että olen vähän ulkokaarteessa.
Entä mitä kuuluu nuorten viikonloppuillanviettoon? Me seurakavereiden kanssa saatetaan kokoontua jonkun luokse keskustelemaan suunnistukseen liittyvistä asioista. Meidän piireissä niitä kutsutaan taitokinkereiksi, mikä on mielestäni varsin huvittavaa.
Myös yliopistolla tunnen olevani ajoittain outo lintu. Kun suurimmalle osalle opiskelijoista opiskelu on sydämen asia, minulle se on vasta toisella sijalla urheilun jälkeen. Yritän käyttää opiskeluun käyttämäni ajan mahdollisimman tehokkaasti, jotta aikaa jäisi myös urheilulle. Tunnenkin usein opiskelun saralla riittämättömyyden tunnetta, koska en ole ehtinyt panostaa alaani niin paljon kuin muut. Lisäksi opiskeluaikani venyy yli kaikkien hyväksyttyjen rajojen. Onneksi urheilu-uran jälkeen on aikaa toteuttaa myös urahaaveita.
Tällä hetkellä valtavirtaan vastaan kulkeminen tuntuu kuitenkin oikealta valinnalta, vaikka toisinaan ihmettelen, mitä järkeä on käyttää puolet elämästään siihen, että juoksee karttaan piirretyn radan mahdollisimman nopeasti. Toisaalta, onko missään mitään järkeä. Tulen siis jatkossakin juoksemaan kieli vyön alla ratoja, vaikkei se tuota muuta kuin iloa, huvia ja pettymyksiä.