Dalbyssa mies tuntui kuitenkin hyvältä. Tunsin olevani kunnossa ja muutaman kilon kevennys miehessä ja kilo pyörässä tuntui nousuissa. Tunne oli siis, että maailmancup radat ovat tasoittuneet. Mäkiä ei oikein liiemmin huomannut tai ei ne ainakaan tuntuneet mahdottomilta. Takareidet enteilivät kuitenkin pahasta. Ne tuntuivat aivan yli vahvoilta, mutta ne kramppailivat jo lenkillä. Jalkani olivat ihmeellisen hyvän tuntuiset, mutta lihakset olivat kuin vaijeria.
Lähdin kisaan tavoitteella ajaa 20 parhaan joukkoon. Startissa ampaisin hyvin ensimmäisille metsä pätkille ja taisin 20 parhaan joukossa ollakin välillä. Ajoin kilpailun voittaneen Jaroslav Kulhavyn perässä. Ajattelin, että nyt menee hyvin. Ei tuntunut missään, mutta ajattelin olla innostumatta ja hiukan hellittää, sillä maailman kärjen vauhti on minulle varmasti liikaa. Ajelinkin mukavilla sijoilla 30 parhaan joukossa ensimmäiset kolme kierrosta. Tuntui, että kohta lähden napsimaan ukkoja ja parantelemaan sijoituksia. Kahden kierroksen jälkeen lisäsin hiukan vauhtia ja ohitin pari kaveria.
Ajattelin, että nyt on hyvä päivä ja nousu on alkanut. Juhlaa ei kuitenkaan kestänyt kauaa sillä jo koko kisan hiukan krappailleet jalat sanoivat sopimuksen irti. Minulla kramppasi molemmat takareidet ja sisäreidet samaan aikaan. Yritin vielä rypistellä krampit päällä, mutta ei hän ne jalat vaan menneet enää suoriksi. Menivät jalat rikki. Joutui pysähtymään suoristelemaan jalkoja. Äijiä lappasi ohi ja loput kierrokset maaliin olivat pelkkää nilkutusta, ettei tarvitsisi keskeyttää. Keskeyttäminen on aina pahin vaihtoehto. Jää sinne miehiä kuitenkin taakse vaikka huonosti meneekin. Olinpahan kuitenkin tiimini paras. Tiimissä tiimin tavoin. Dalby oli siis huono reissu!
Mutta nyt on Dalby taas unohdettu niin kuin on unohdettu myös hyvä starttipaikka. Nyt ollaan valmistautumassa seuraavan maailmancupiin Offenburgissa. Leon jälkeen maailman toiseksi paras hieroja Sonjakin tuli paikalle ja jalkani olivat huonommassa kunnossa kuin koskaan kahden vuoden aikaan. Eilen takareisiä hierottiin kuitenkin kolme tuntia. Nyt ne on pehmeää jauhelihaa ja varmasti huippu kunnossa sunnuntaina.
Perjantaina täällä ajetaan myös sprintti. Se on samaa kikkailua kuin hiihdossakin. Hienosta kestävyysurheilusta ja urheilijoista tehdään pellejä kiertämään pientä ruohikko rataa. Katsojat kai tykkäävät. No siellä kuitenkin Jukka perjantaina kiihdyttelee, sillä tästäkin lajista jaetaan ranking pisteitä jota kipeästi aina tarvitaan. Minulla on myös sellainen tunne, että voin olla sprintissä ihan hyvä, vaikka mielestäni lajia ei saisi sotkea. Pidettäisiin kunnon lajit entisellään, että niihin ehtisi kertyä edes jonkinlaisia perinteitä. Järjesteltäisiin sitten sprinttejä jossain muualla muuna aikana muille kuskeille.
Offenburgin kisaan lähden kuitenkin taas kovin toivein 20 sakkiin ajamaan. Nyt kuitenkin tullut sen verran kylmää vettä niskaan, että kaikenlaiset tulokset kestetään. Suihkun kylmyys ei kuitenkaan ole mitään verrattuna menneiden pahojen vuosien pettymyksiin verrattuna. Lippu on siis korkealla ja aivan älyttömän positiivista tunnelmaa täällä.