Silverstonessa voimaan astuneista sääntömuutoksista tuli juuri sellainen farssi kuin odotettiinkin. Kesken kauden tehtävät kiellot saavat aina pakan sekaisin ja tallien rintaman repeämään. Se on nähty niin monta kertaa. Miten Kansainvälinen autoliitto FIA luuli pääsevänsä tällä kertaa helpolla? FIA:lla on kaikki valta sääntöihin, mutta muutosten tasavertaisuus tuottaa toistuvasti ongelmia. F1:ssä on lukemattomia teknisiä ratkaisuja, jotka eroavat toisistaan vain äärimmäisen pieneltä osin. Käytännössä ne taas voivat olla sääntötekstien valossa täysin erilaisia.

Moottorien ohjausjärjestelmien ja niiden kautta saatavien etujen määritteleminen on loputon suo, josta varsinkaan ulkopuoliset eivät ymmärrä mitään. Samaan aikaan tallit jatkavat kiistelyä siitä, miten heidän kutakin teknistä ratkaisuaan tulkitaan. Tästä syystä syntyi varsinainen sekametelisoppa. Ja mitä enemmän sekaannuksia ja vaikeasti tajuttavia asioita, sitä enemmän lajin imago kärsii.

FIA teki viisaasti perääntyessään sääntömuutoksista, sillä niiden seurauksia ei oltu selvästikään ajateltu loppuun asti. Siksi en edelleekään ymmärrä, miksi asia ei voinut odottaa tämän kauden loppuun asti. Sääntömuutos olisi toki voitu julkistaa nyt, mutta vain siltä osin, että se astuu voimaan ensi kaudeksi niin kuin nyt todennäköisesti tapahtuukin.

Soutaminen ja huopaaminen johti FIA:n toiminnan arvosteluun ja uskottavuuden notkahdukseen. Pahinta episodissa oli kuitenkin tallien välille syntynyt kitka. Juuri, kun ilmassa oli sopusoinnun aineksia, joita nyt tarvitaan.

F1:ssä alkaa vajaan puolen vuoden päästä aika, tarkalleen 1.1.2012, jolloin uuden Concorde-sopimuksen tiimoilta voidaan aloittaa käytännön toimenpiteet. Eli silloin mm. lajin pääomistaja CVC-yhtiö voi lähestyä talleja selkeillä ehdotuksilla. Ennen edellä mainittua päivämäärää tällaiset lähestymiset eivät ole sallittuja. Suuri asia yhteisymmärrykselle oli mm. hiljattain sinetöity V6-moottoriuudistus, joka astuu voimaan vuotta FIA:n alkuperäistä ehdotusta myöhemmin vuonna 2014.

Silverstonessa oli taas kaikki ainekset nousta tukkanuottasille.

FIA:n peräännyttyä päätös palata sääntömuutoksissa pykälää takaisin päin - kahden viikon takaiseen aikaan - jätettiin talleille. Ferrari ja Sauber olivat viimeiset tallit, jotka suostuivat palaamaan Valenciassa voimassa olleeseen tilanteeseen. Ferrari oli todennäköisesti ehtinyt löytää sopivan teknisen ratkaisun ja samoja moottoreita käyttävä Sauber säesti taustalla. Tallipäällikkö Peter Sauber on tunnetusti aina ollut hyvin läheisissä väleissä Maranellon joukkojen kanssa, joten hänellä ei tainnut olla muita vaihtoehtoja.

Fernando Alonson ja Ferrarin kauan odotettu voitto Silverstonessa oli tallipäällikkö Stefano Domenicalille ja tallin johdolle todennäköisesti kaiken tuskan ja paineen jälkeen niin huojentava saavutus, että periksiantaminen oli tässä tilanteessa helpompaa. Domenicali kommentoi kisan jälkeen, että ”tämä (sääntömuutossotku) ei ollut hyvä asia kenellekään ja viiva on vedettävä johonkin ja katsottava tulevaisuuteen.”

Juuri tämän sävyisissä lausunnoissa kuulen taustalta Bernie Ecclestonen äänen.

Sääntömylläkän laantuminen jätti Iso-Britannian GP:stä paremman jälkimaun. Fernando Alonson voitto tuli kuin tilauksesta. Se toi lisämaustetta ja kauden jälkipuoliskolle odotuksia entistä tasaisemmista kisoista. Kaikki ovat valmiit myöntämään, että Sebastian Vetteliä ei saa enää kiinni, mutta kun jokaista Grand Prix’tä ajattelee erillisinä, luvassa on hyviä F1-hetkiä.

Ferrari on saanut Red Bullia kiinni, mutta ei niin paljon kuin Silverstonen kisa antoi ymmärtää. Erikoisten sääolosuhteiden, Red Bullin varikkosähläilyn ja kisatilanteiden kehityksen valossa Alonso vaikutti jopa ylivoimaiselta. Lisäksi Red Bullin vaikeudet mm. renkaiden kanssa viittaavat tilanteen olevan heille aiempaa hankalampi. Haluan silti nähdä Saksan ja Unkarin osakilpailut ennen johtopäätösten tekemistä. Noiden kisojen jälkeen F1 vetäytyy kesätauolle, joka sekin voi vielä muuttaa monta asiaa.

Kuljettajarintamalla Silverstonessa tapahtui kaksi merkittävää asiaa: Michael Schumacherin jatkamisen vahvistuminen juuri kisan alla ja nuoren Daniel Ricciardon ensimmäinen kisa.

Schumin jatkosta ei välttämättä olisi tarvinnut tehdä edes näin suurta numeroa tai ainakin se olisi voitu vahvistaa myöhemminkin, mutta huhuilta oli katkaistava siivet. Mercedes GP on vaikeassa tilanteessa ja jokainen epäselvä asia lisää epävarmuutta tallissa ja sen sidosryhmissä. Se voi olla kehitykselle iso este. Ainakin merkittävä hidaste.

Silvestonen kisan jälkeen Schumacher kypsänä kuljettajana myönsi virhearviointinsa, joka johti kolarointiin Kamui Kobayashin kanssa ja kisan epäonnistumiseen. Hän on tällä kaudella tehnyt hämmästyttävän paljon virheitä etenkin kisoissa. Syy jokaiseen töppäykseen ei mielestäni ole otteen herpaantuminen vaan ennen kaikkea se, että Mersu on pitkillä matkoilla todella vaikea auto tällä hetkellä. Nico Rosberg on sillä nopeampi aika-ajossa, mutta kisoissa tallikaverukset ovat kisa kisalta tasaisempia.

Välillä minusta tuntuu, että Schumi hakee kisoissa edelleen rajojaan. Kokeilee ja analysoi, jotta kehitystä saataisiin aikaan hänessä itsessään, autossa ja tallin toiminnassa.

Mikään ei ole turhauttavampi kuin kilpailukyvytön auto. Silti Schumi jatkaa pää pystyssä kolmivuotisen sopimuskautensa loppuun asti. Miksi? Siksi, että hänet nimitettiin ensi sijaisesti rakentamaan tallia ja vasta toissijaisesti menestymään.

Red Bull on tuonut taas uuden superlupauksen F1-sarjaan. Australialaisen Daniel Ricciardon kisa Silverstonessa meni odotusten mukaan; hän oli aika-ajossa ja kisassa viimeinen. Mihin muuhun Hispanian autolla olisi pystynytkään? Nuorukaisessa sen sijaan on potentiaalia.

Ricciardo on kartuttanut kokemustaan ajamalla perjantaiharjoituksia Red Bullin pikkuvelitallin Toro Rosson autolla. Silti hänen kisasopimustaan alettiin kiirehtiä. Toro Rosso tarvitsee nimittäin viimeistään ensi kaudeksi uuden kuljettajan. Oletan, että Sebastien Buemi kaikessa lahjakkuudessaan joutuu antamaan tilaa nuorelle australialaiselle. Buemi on ollut koko kauden varsin ailahteleva. Red Bullin kuljettaja-aineksesta vastaava organisaatio on Helmut Markon johdolla niin armoton, että taitavakin kuljettaja joutuu henkisesti koville. Oletan, että Buemilla on nimenomaan tällä alueella merkittäviä ongelmia.

Hyvin usein kuvitellaan, että ajaminen heikkotasoisella autolla on kuljettajan kannalta suuri riski. Uusille kuljettajille se on kuitenkin vain mahdollisuus. F1-uran alkamiselle on edelleen keskeistä se, että yleensä pääsee lähtöruudukkoon mukaan. Ricciardon kohdalla kyseessä on hyvin harkittu ja laskelmoitu liike. Hänen tiedetään olevan erittäin lahjakkaan ja siksi Red Bullin kannattaa maksaa Hispanialle sievoinen summa hänen kuljettajapaikastaan.

Ricciardon debyytissä on symbolistakin arvoa. Mark Webber ei ole enää ainoa australialainen F1-kuljettaja eikä hän ole enää maansa ainoa edustaja Red Bullin F1-organisaatiossa. Uusi sukupolvi on tulossa ja lujaa.

Silverstonessa Webber uhmasi tallimääräystä ja haastoi Sebastian Vetteliä loppuun asti. Arvostan Webberin uppiniskaisuutta määrättyyn rajaan asti, mutta tässä tilanteessa sillä voi olla laaja-alaisempia vaikutuksiakin. Webberin jatkoa tallissa ei nimittäin ole vahvistettu.

Red Bullin tallipäällikkö korosti Webberin kapinoinnin jälkeen, että ”loppujen lopuksi talli on se suurin asia eikä kukaan yksilö ole suurempi kuin talli”.

Voihan olla, että tässä mielessä Ricciardo on uhka myös Webberille.