Ristiriitaisia tunteita herättäneiden sääntömuutosten toivotaan muuttavan kauden jälkiosan kisojen luonnetta ja tasoittavan niitä. Näin ainakin toivovat Red Bullia takaa-ajavat pahimmat kilpailijat.

Valenciassa kaksi viikkoa sitten ajettu Euroopan GP osoittautui tylsäksi, taas kerran Sebastian Vettelin näytökseksi. Kontrasti sitä edeltäviin Monacon ja Kanadan trillereihin oli järisyttävän suuri. Odotankin nyt Silverstonessa draaman kaaren asettuvan taas kohdalleen, vaikka ajetaankiin huomattavasti viime aikaisia nopeammalla radalla.

Englannille niin tyypillistä sadetta en kuitenkaan toivo sekoittamaan pakkaa. Mielestäni F1-kisojen henki huuhtoutuu tyystin veden mukana. Silverstonessa se näkyy. Radan kaarteista peräti kahdeksan ajetaan vähintään 250 kilometrin tuntinopeudella. Niiden ajaminen täydellä pidolla on paitsi kuljettajalle myös yleisölle nautittavaa katseltavaa. Silverstonen kaltaisilla radoilla F1-auto on parhaimmillaan.

Mielenkiinto kohdistuu Kansainvälisen Autoliiton FIA:n kesken kauden tekemiin sääntömuutoksiin ja niiden vaikutuksiin. Moottorien ohjausjärjestelmien käyttöä rajoittavan sääntömuutoksen seuraava vaihe tulee käyttöön Silvestonessa, kun pakoilman virtauksia auton takaosassa ei enää voi hyödyntää kuten aiemmin. Nämä kaksi muutosta yhdistyvät siten, että ohjausjärjestelmällä on voitu aiemmin ohjata moottorin toimintaa mm. kuljettajan nostaessa jalkansa kaasupolkimelta. Tätä kautta pakoputkistosta on saatu entistä paremmin lämmintä ilmaa tehostamaan auton takaosan aerodynamiikkaa.

Sinäänsä en käsitä miten on mahdollista, että sääntöjä voidaan muuttaa näin radikaalisti kesken kauden. Tarkennukset ymmärrän, koska hyvin usein pykälien toimivuus saadaan tarkemmin selville vasta useampien kilpailujen jälkeen. Kesken kauden tehdyt kiellot ovat mielestäni vastoin Formula ykkösten teknisen kehityksen henkeä. Varsinkin, kun esimerkiksi nyt kielletyt asiat ovat olleet laillisia jo pitkään.

Autot suunnitellaan sääntöjen pohjalta hyvissä ajoin ennen kunkin kauden alkua. F1-auton toiminta perustuu siihen, että kaikki monimutkaiset elementit on toimivat keskenään sopusoinnussa. Jos joku palanen irrotetaan, on sen vaikutukset pahimmillaan moninkertaiset.

Red Bullin tekninen johtaja, suunnittelija guru Adrian Newey, osuu Reutersin haastattelussa naulan kantaan ihmetellessään moista kieltoa. Nyt kielletyt asiat ovat olleet keskeisiä Red Bullin ylivoimalle ja kun kilpailijat eivät ole saaneet niitä toimimaan, on joku lobannut asian tehokkaasti FIA:n sisällä. Newey ei tietenkään asiaa näin sano, mutta niinhän se on.

Sääntömuutosten odotetaan vaikuttavan eniten Red Bullin suorituskykyyn. Tämä johtuu siitä, että Red Bullin rakenne on kehitetty merkittävältä osaltaan juuri auton takapään aerodynamiikan varaan. Muut tallit taas ovat kopioineet ratkaisun jälkikäteen. Nyt niiden poistamisen uskotaan iskevän rajummin nimenomaan Red Bulliin kuin niihin autoihin, joissa ne on ikäänkuin pakolla ujutettu olemassa olevaan autokonseptiin.

Olen aina ollut sitä mieltä, että F1:ssä ylivoimaiseksi osoittautuva talli ansaitsee asemansa. Se on iso osa lajia. F1 on teknistä kilpajuoksua, jonka joku voittaa aina. On väärin ottaa pois jotain, mikä on saavutettu älykkyydellä ja voimavarojen oikealla kohdentamisella. Se on olleellinen osa voittamista.

En kuitenkaan usko, että sääntömuutoksen vaikutus olisi niin suuri kuin Red Bullilla pelätään. Asia on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, joten siihen on Newey kumppaneineen ehtinyt jo valmistautua. Kautta on kuitenkin puolet vielä jäljellä ja mm. McLaren on niin suorituskyvyssä niin lähellä, että entistä tiukemmalle Red Bull kyllä joutuu.

Red Bullin kehityksen harmonia – jos sellaista nyt oikeasti voi edes olla – kyllä rikkoontuu, sillä esimerkiksi tallille pitkään murheita aiheuttanut jarrutusenergiaa hyödyntävä KERS-järjestelmä nousee entistäkin tärkeämmäksi. Järjestelmää on saatu paremmaksi, mutta täydellinen se ei vielä ole. Nyt siihen ei voida kohdistaa sääntömuutosten takia enää vastaavaa huomiota kuin tähän asti.

Kuka lienee sääntömuutosta sitten lobannutkin, mutta ainakin McLaren ja Ferrari ovat varmasti hyvillään.

En kuitenkaan usko, että Silverstonessa mitään ratkaisevaa käännettä kuitenkaan tapahtuu kolmen kärkitallin osalta. Niiden joukkoon pyrkivillä Renaultilla ja etenkin Mercedes GP:llä varmasti odotetaan sääntömuutosten tasoittavan kisoja. Renaultilla on mm. olemassa pakoputkistoon liittyvä järjestelmä, joka saattaa sääntömuutosten myötä nousta arvoon arvaamattomaan.

Niin kuin Renaultkin myös Mercedes GP kilpailee Silverstonessa kotitantereella. Itse asiassa kaksi seuraavaa GP:tä ovat Mersulle kotikisoja. Nyt Silverstonessa ajetaan radan lähellä sijaitsevan F1-tehtaan henkilöstön edessä ja kahden viikon päässä Mercedes Benzin kotikentällä Saksassa.

Kärkitaistelu on lipunut täysin Mersun käsistä. Ainoa lohtu Stuttgartissa majaileville päättäjille on se, että McLaren laittaa heidän moottoreillaan tosissaan kampoihin Red Bullille.

Silverstonen ja Nürburgringin kisat ovat hyvin ratkaisevia Mercedes GP:lle. Ross Brawnin on joukkoineen saatava jotain aikaiseksi, mikäli aikoo lunastaa Mersun ylimmälle johdolle antamansa tavoitteet. Niihin sisältyy lupaus jatkuvasta parantamisesta. Viime vuonna Mercedes GP oli tallien pisteissä neljäs, nyt pitäisi siis olla kolmas. Edellä on jo Renaultkin, joten sijoitus taulukossa on vaatimattomasti viides.

Jos joku, niin Mercedes kaipaa sateentekijää ja uuden ajan alkua. Heidän kohdallaan sääntömuutokset eivät yksin riitä ratkaisuksi. Eivät lähimainkaan.

Jukka Mildh