Miksi niitä "pohjia" pitää sitten tehdä? Siihen en oikein osaa antaa lyhyttä tai fiksua selitystä. Toissa syksynä olin opinahjossani järjestetyssä ansiokkaassa symposiumissa kuuntelemassa ja kestävyysjuoksu-valmentaja Tommy Ekblomilta tentattiin samaa.
En tiedä oliko kysyjällä syvää tietämystä kestävyysjuoksusta, mutta pointti on totta: miksi ihmeessä pitää junnata paljon hidasta juoksua, kun hyödykkäämmät harjoitteet ovat ilman muuta niitä kovia - eli kroppa sopeutuu aina vaan kovempiin ja kovempiin harjoituksiin ja vauhtikestävyys paranee. Tommylta ei lopulta tullut tarkkaa selontekoa, siksi itsestäänselvä asia meille kestävyysihmisille on?
Olen perustellut hommaa itselleni yksinkertaisesti siten, että kovia harjoituksia ei voi tehdä mielettömiä määriä. Ensinnäkin paikat ei kestä, ja toisekseen kovien harjoitusten tiheä frekvenssi puurouttaa lopulta adaptoitumisen samoin kuin pelkkien pitkien lenkkien jyystäminenkin. Kolmas tärkeä näkökohta on valmentautumisen kokonaisuuden hiffaaminen - esimerkiksi kilpailukauden aikana tarvitaan myös erilaista harjoittelua ja henkistä huoltoa.
Näitä juttuja olemme nyt täällä Ylläksen maisemissa hakemassa. Pitkiä lenkkejä rakattomilla tunturien päällystöillä, maisemien avaruutta, hiljaisuutta ja rauhaa - jota kesäisen hiljainen hiihtokeskuskylä toden totta tarjoaa. Erikoista on se, että näissä oloissa myös huomisen harjoitus - mäkivedot Ylläksen päälle - tuntuu rakentavalle eikä kuluttavalle. Vähän tuntuu kliseiselle tällaista liirumlaarumia ladella, mutta totta se vaan on.
Erityisen priimaa reissussa on ollut se, että Minna pystyy taas kahden kuukauden jälkeen harjoittelemaan. On muuten tyttö kohtuu täpinöissään! Tämän maukkaan harjoitusviikon jälkeen ehdimme pesaista pyykit kotona, ja sitten suuntaamme Ranskaan MM-maastoihin kahdeksi viikoksi. Siellä tehdään sitten viimeiset silaukset "taitopohjiin", joista sitten ammennetaan itse kisoissa. Ei ole vielä ihan mahdotonta, että Kaupin tyttökin ehtisi itselleen vielä ihan kohtuullisen pohjakassan kasata...
Kesäterkuin
Pasi