Tämän kuun alussa keskusta julkaisi tiedotteen, jossa se vastustaa Kreikan uutta tukipakettia. Tiedote oli otsikoitu "Kreikalle piikki kiinni". Vielä viime eduskuntakaudella keskusta puolusti euromaiden tukemista.

YLE TV1:n Ykkösen aamu-tv:ssä vieraillut Kiviniemi kiistää, että keskusta olisi tehnyt linjamuutoksen suhteessaan Kreikkaan.

- Katsoimme, että kaavailut uudesta tukipaketista Kreikalle eivät täytä vielä yhtään mitään kriteerejä. Kreikka ei pystyisi uutta velkaa takaisin maksamaan näillä tiedoilla, mitkä meillä tällä hetkellä on.

Kiviniemi myös arvostelee Kreikan käyttäytymistä velkakriisinsä keskellä.

- Kreikka ei todellakaan ole tässä vuoden aikana osoittanut oikeaa asennetta asioidensa hoitamiseen.

Kreikan tukemiseksi löydyttävä parempi keino

Myös keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala näkee, että Kreikan tilanne on "kokonaan uusi".

- Meidän pitää tehdä politiikkaa ajassa, arvioida tilannetta uudelleen. Ei pidä ajatella saavuttavansa kannatuksen pikavoittoa vaan sitä, minkä itse kokee oikeaksi siinä hetkessä, Puumala perustelee.

Kiviniemi sanoo, että Kreikan pelastamiseksi pitää pystyä kehittämään jotain parempaa kuin se, mitä tähän mennessä on kaavailtu. Hänen mielestään on joka tapauksessa on tärkeää löytää ratkaisu, jolla eurotalous pystytään vakauttamaan.