Nimimerkki tuhlausta ei paranna tuhlaus kertaa taustaa.

"Kreikan yli varojensa elämisestä syntyneet velat ovat syntyneet useiden edeltävien vuosien aikana - eivät todellakaan viime vuoden aikana."

Nimimerkki Hilla listaa Kiviniemen puutteet.

"Kreikan asenne oli nähtävissä jo silloin kun Mari Kiviniemi oli pääministerinä varsin anteliaasti rahaa jakamassa. Nyt hän koettelee lihaksiaan oppositiopopulistina yhtä vähän vakuuttavasti kuin ministerinä aikaisemmin."

Nimimerkki Esko ei pidä huijaritoiminnasta.

"Kreikka on euroopan huijari, joka huijasi itsensä euroalueeseen ja huijaa muilta euromailta lisää rahaa oman mädän yhteiskuntajärjestelmänsä pyörittämiseen. Verojen kierto on kansallislaji ja mitään konkreettista ei ole tehty vuoden aikana, kuin lypsetty lisää rahaa muilta euromailta."

Nimimerkki jälkiviisas vertailee.

"Kreikan sosialistihallitus tekee samaa kuin Sócratesin hallitus Portugalissa: puolueen pysyminen vallassa on tärkeämpää kuin valtiontalous. Sócratesilla oli vähemmistöhallitus joka kaatui, kun molemmat pikkupuolueet vasemmalla ja Vihreät ottivat tukensa pois."

Nimimerkki Touhu-Pekka pitää Keskustaa vastuullisena.

"Keskustan linja on selkeä. Koska Kreikan taloudenhoito ei ole kuluneen vuoden aikana vakuuttanut, ei lainatakuita tule antaa lisää. Takauksista voi joutua lopulta vastaamaan, joten nyt "piikki kiinni". Keskusta on pystynyt arvioimaan tilanteen uusiksi ja tämä ei ole takin kääntöä vaan ennemminkin vastuullista harkintaa."