Itse sain vuosi sitten juhlia Venlojen viestin voittoa Tampereen Pyrinnön väreissä Hyvinkäällä. Olimme saaneet hyvän draivin päälle edellisvuonna Mikkelin Jukolassa, jossa sijoituimme kolmanneksi, joten nälkä pärjätä paremmin oli kohtuullisen kova. Emme etukäteen puhuneet niinkään voitosta, vaan keskityimme siihen, miten Hyvinkään maastoissa pitää suunnistaa ja miten jokainen meistä tekee oman suorituksen välittämättä ympärillä pyörivistä kilpakumppaneista pätkääkään. Siinä kävi sitten niin, että jokainen meistä onnistui todella hyvin oman tasonsa mukaan, mikä riitti sinä päivänä voittoon. Voitto tuntui lähes virheettömien suoritusten jälkeen todella makealta.
Sama toistui tänä keväänä Ruotsin Tiomilassa. Taas saimme hyvän tunnelatauksen päälle ennen viestiä, luotimme toisiimme ja teimme vain sen, minkä osasimme. Me voitimme jälleen. Toki jälkikäteen voi aina kaunistella asioita, jotka johtivat voittoon. Todellisuudessa jokaisella meistä oli ollut omat kamppailumme itsemme kanssa. Itseäni huolestuttivat taakse jäänyt epäonnistunut harjoitusjakso, edellispäivänä nyrjähtänyt nilkka, maaston erityishaasteet ja se, onko minusta haastamaan maailman huippuja, jos meidät pistetään yhtä aikaa metsään. Nuo suoritusta myrkyttävät negatiiviset ajatukset on vaan pitänyt käsitellä yksin tai yhdessä joukkueen kanssa ja laittaa sen jälkeen taka-alalle. Jos harjoittelu ja edelliset kisat ovat menneet hyvin, on tuo kamppailu huomattavasti kesympi kuin heikkojen lähtökohtien kanssa käytävä sumopaini.
Millaista on lähteä Venlojen viestiin puolustavana mestarina ja ennakkosuosikkina? Joku voi kuvitella, että niskassamme on hurjat paineet voittaa jälleen. Toisaalta minusta tuntuu, että meillä ei ole paineita, koska olemme viestin jo voittaneet. Olen miettinyt sitäkin, miltä tuntuisi vaikka viides sija voiton jälkeen. Olisiko siihen pettynyt vai tuntuisiko se enää miltään? En tiedä vielä, mutta niin se ei toivottavasti olisi. Jukolassa ja suunnistuksessa on kyse paljon muustakin kuin pelkistä mitaleista. Kisoihin valmistautuminen, kaverit, tukihenkilöt ja kokemukset ovat aivan yhtä arvokkaita. Jos onnistumme ensi lauantaina omasta mielestämme hyvin, voimme olla tyytyväisiä. Jos epäonnistumme, käsittelemme asian pois päiväjärjestyksestä ja jatkamme matkaa kohti uusia haasteita. Nautinnollista suunnistusviikonloppua!
Anni-Maija Fincke