Pasojan mukaan työväenpuolueet hakevat työväenhenkistä kaupunginjohtajaa ja molemmat puolueet kannattavat pitkäaikaisen kaupunginjohtajan valintaa, eli haussa olisi nuorehko henkilö.

- Haemme jatkuvuutta niin, että valittu voisi jatkaa myös kuuden vuoden jälkeen. Lisäksi haemme halua kehittää Kemiä ja koko seutukuntaa. Jos kyseessä olisi niinsanottu eläkevirka, niin senhän tietää, että halukkuutta ei olisi enää kuuden vuoden jälkeen, Pasoja perustelee.

Viralliset neuvottelut puolueiden välillä aloitetaan syksyllä valintaprosessin käynnistyttyä. Tässä vaiheessa Pasoja on vahvasti sitä mieltä, että Kemin seuraava kaupunginjohtaja valitaan poliittisen kentän vasemmalta laidalta.

- Tällä hetkellä ainakin näkyvyys on sellainen, hän sanoo.

Osa ei ole vielä neuvotellut

Keskustassa ja kokoomuksessa ei ole käyty keskusteluja Kemin uudesta kaupunginjohtajasta, vahvistavat keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Ritva Sonntag ja kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Marja-Leena Laitinen.

Viimeksi Kemin kaupunginjohtaja valittiin demareiden, keskustan ja kokoomuksen muodostaman koalition äänillä. Kemin kaupunginjohtaja Ossi Repo jää eläkkeelle ensi keväänä.

Kemin kaupunginhallitus esittää maanantaina kokoontuvalle valtuustolle, että Revon ensi tammikuussa päättyvää virkasuhdetta jatkettaisiin neljän kuukautta eläkeiän saavuttamiseen saakka.