Neuvotteluissa mukana olevien kuuden puolueen puheenjohtajat kokoontuvat puoliltapäivin valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan. Vihreiden puheenjohtaja vaihtui viikonloppuna ja Anni Sinnemäen sijasta Smolnaan marssii Ville Niinistö.
Johtoryhmän tavoitteena on päästä sopuun talousraameista, joiden sisään hallitusohjelma rakennetaan.
Kataisen tavoittena on saada hallitus kasaan viimeistään perjantaina.
Koska kokoomus, SDP, vasemmistoliitto, vihreät, RKP ja kristilliset tekivät töitä hallitusohjelman eteen ensimmäisellä yrityksellä lähes kaksi viikkoa, valmista pitäisi syntyä nyt nopeasti.
Esimerkiksi hyvinvointipolitiikan suuntaviivoja pohtineen työryhmän vetäjä, peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) sanoi ennen neuvottelujen kariutumista, että tarvitaan vain raharaamit ja ryhmä on valmis yhdessä työpäivässä.
On tosin niitäkin, jotka epäilevät tai toivovat Kataisen toisenkin yrityksen kaatuvan ja tunnustelijan tehtävän siirtyvän SDP:n puheenjohtajalle Jutta Urpilaiselle.
Toisten mielestä Urpilaisella ei olisi sen parempia onnistumisen mahdollisuuksia, vaan edessä olisi uudet vaalit. Niiden lopputuloksesta yksimielinen arvio on, että voittaja olisi Timo Soinin johtamat perussuomalaiset.