Lähdetään kuitenkin taas matkaan Nizzan rautatieasemalta. Lauantaina F1-faneja liikkui Monacon ihmeellisen vähän. Ihmettelin asiaa, koska aina on puhuttu valtavista tungoksista. Sunnuntaiaamuna kävellessäni ryhmämme kanssa asemalle sain tekstiviestin Monacosta. Viestissä kehotettiin todella varautumaan tungokseen. No problem, ajattelin kunnes tulimme asemalle.

Asemahalli oli pakattu täyteen ihmisiä, jotka jonottivat lentokentän tapaisessa luikertelevassa jonossa. Etsimme jonon päätä, joka löytyi sadan metrin päästä, siis sadan metrin päästä asemarakennuksen ulkopuolella! Jotkut sanoivat että 80 prosenttia yleisöstä tulee vain kisapäivänä Monacoon.

Aikaa kisan alkuun oli runsaasti, mutta väistämättä huomasin huolen ryhmämme muissa jäsenissä ja aloin itsekin miettiä varasuunnitelmaa. Mutta seuraava juna imaisi lähes koko joukon kerralla sisäänsä ja pääsimme aikataulun mukaan Monacoon. Yleensä niin epävarma ranskalainen järjestelmä toimi tällä kertaa moitteettomasti. F1-kilpailun on niin juurtunut osa vuosiohjelmaa, että kaikkeen on varauduttu.

Monacoon survoutuessamme tein pikatutkimuksen yleisön asusteista. Ferrari on kiistatta fanien ykkönen, mutta Red Bull on tulossa perästä ja kovaa. Siellä täällä oli McLarenin ja Mercedes GP:n lippiksiä, mutta on selvää että suurin osa vannoo Ferrarin ja Red Bullin nimeen. Jos on Red Bull noussut radalla rakettimaisesti johtavaksi talliksi on se tekemässä sitä myös katsomon puolella. McLaren on selvä kolmonen.

Kannatustilastojen kulmasta katsottuna yleisö Monacossa sai juuri sitä mitä halusikin. Red Bullin sählätessä varikolla näytti selvältä, että Jenson Button voittaa. Edellisen kisan jälkeen ylistin Red Bullin radiotoimintaa, mutta nyt hekin kompastuivat typerästi markan osaan. Radio meni epäkuntoon - tai "lukkoon" niin kuin virallinen selitys kuului - ratkaisevalla hetkellä. Sekä Vettelin että Mark Webberin varikkokäynnit lähentelivät muutenkin katastrofia kun oikeita renkaita ei löytynyt ja mekaanikot haparoivat otteissaan.

Helppo jossitella jälkikäteen, mutta Vettel olisi pystynyt pitämään Alonson ja Buttonin takanaan, vaikka kisaa ei olisi keskeytetty ja renkaita vaihdettu. Red Bullin lähtönopeus viimeisestä kaarteesta oli hämmästyttävän hyvä ja Alonson oli vaikea päästä Vettelin imuun. Paikasta, josta seurasin kilpailua näki lintuperspektiivistä hyvin kuinka äärirajoilla ajanut Alonso sortui hyökkäyksissään sekä tunnelin jälkeisessä shikaanissa että pääsuoran jälkeisessä kaarteessa pienen pieniin virheisiin.

Riski yrittää selvitä yhdellä varikkokäynnillä vaati varmasti paljon Red Bullin johdolta. Päätöksessä auttoi omalta osaltaan se, että MM-taistelun tämän hetken pahin uhka Lewis Hamilton sähläili pitkällä takana. Huonoimmillaankin Vettel olisi sijoittunut kolmanneksi ja pisteiden valossa sekin olisi tallille riittänyt. Käynti varikolla taas olisi tiputtanut Vettelin monta pykälää alemmas.

Hamilton sai kovaa kritiikkiä aggressiivisesta ajamisestaan, mutta ainakaan häntä ei voi syyttää yrityksen puutteesta. Riskejä on otettava ja pienikin mahdollisuus on parasta hyödyntää varsinkin kun alla on monia edellä ajavia selvästi nopeampi auto.

Kaikki Monacossa jännittivät loppuun asti. Tunnelma oli kuin suuressa jalkapallo-ottelussa. Sitä harvoin tuntee F1-kilpailussa, jotka hyvin usein ratkeavat aikaisessa vaiheessa. Myös vähemmän F1-fanit, jotka olivat katsomassa kisaa pääasiassa Monacon glamourin takia osasivat nauttia. Kärjessähän ajoivat Red Bull, Ferrari ja McLaren. Kolme suurinta. Ja vieläpä kolme maailmanmestaria. Joka kerran, kun Vettel tuli ensimmäiseen kaarteeseen kärjessä, yleisö taputti, hurrasi ja vihelsi hänen onnistuneelle puolustukselleen.

Tavallisesti F1-kilpailu olisi lopetettu punaisiin lippuihin, jotka keskeyttivät Monacon GP:n vain muutama kierros ennen kokonaismatkan täyttymistä. Säännöt olisivat sen sallineet, mutta järjestäjillä oli kuitenkin käsissään sellainen trilleri, että tilaisuus oli pakko käyttää hyväksi.

Oli selvää, että ottelu oli siirrettävä jatkoajalle. Vielä kun loppu olisi ajettu samoilla renkailla, olisi näytelmä ollut täydellinen.

Monacon kisa osoitti arvaamattomuutensa monella tavalla. Ohituksissa tehtiin tilastoennätyksiä, vaikka niitä ei muka pystytä tällä radalla tekemään. Suurin osa ohituksista johtikin osumiin ja autojen rikkoontumiseen, mutta toivat silti oman suolansa trillerin rakentumiseen.

Kolme kärkikuljettajaa ajoivat kaikki erilaisella varikkokäyntitaktiikalla. Kukapa olisi uskonut, että nykyrenkailla voi ajaa niin monta kierrosta kärkivauhdissa kuin Vettel ajoi. Toisaalta en usko, että juuri kukaan muu kuin Vettel olisi pystynyt vastaavaan suoritukseen.

Hallitseva maailmanmestari pystyy kerta toisensa jälkeen hämmästyttämään loistavalla tilannetajullaan:

"Monacossa on lähes mahdoton ohittaa ja jokainen joka ohitti tänään, sai rangaistuksensa rikkoutuneiden osien muodossa. Siksi tiesin, ettei ole mitään järkeä puristaa äärirajoilla 20 tai 30 kierrosta maaliin asti. Yritin vain säästää renkaita ja keskittyä ainoastaan oikeasti ratkaiseviin viimeisiin kierroksiin"

Tradition mukaan sataman jahtien äänimerkit soivat Vettelin voiton kunniaksi. Yleisömassa alkaa valjua pitkin katua kohti juna-asemaa.

Tunnelma on katossa. Kaikki eivät nähneet suosikkinsa menestyvän, mutta he kantavat ylpeinä fanipaitojaan ja fiilistelevät kisatapahtumia. Joukossa vilahtaa jopa muutama Toro Rosson tiimijäsen salkkuineen.

Tämän vuoden Monacon GP oli kiistatta yksi sen historian parhaimmista. Tappio saattaa kaivertaa, mutta kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä yhdestä asiasta: Vettel ansaitsi voittonsa.

Hän kirjasi nimensä Monacon GP:n voittajien ja lajin suurten joukkoon.Ja millä tavalla: yhdellä kaikkien aikojen ilmiömäisimmällä ajosuorituksella.