Mikään ei ole valitettavasti pysyvää, vaikka kuinka uskoisi niin. Se tuli ensimmäisenä mieleen, kun kuulin Williamsin teknisen johtajan Sam Michaelin jättävän tallin.
Michaelia on pidetty yhtenä alansa suurimmista lupauksista. Hänestä odotettiin jopa uutta Adrian Neweyn kaltaista teknistä mestaria, jonka Williams aikoinaan menetti McLarenille. Vaikka asiat eivät Williamsilla todellakaan sujuneetkaan aina hyvin, Michael pysyi peräti kymmenen vuotta lojaalisena omistajille Frank Williamsille ja Patrik Headille.
Pidän noin pitkää kärsivällisyyttä tapahtumisen kulun perusteella oikeastaan jopa ihmeenä. Mutta toisaalta kärsivällisyyden ymmärtää. Michaelille maalailtiin suurta tulevaisuutta. Hänestä piti tulla seuraava Patrick Head, eli Williamsin F1-tallin toisen, legendaarisen perustajan armoitettu seuraaja ja johon tallin sisällä todella jaksettiin uskoa vuodesta toiseen uuden nousun toivossa.
Williamsin ja Headin suunnitelma oli se, että he etsisivät itselleen seuraajat, jotka uskovat filosofiaan siitä, että Formula ykkösissä voi toimia vahvan insinööritaidon voimin yksityistallina. Sam Michaelista Head saikin koulutettua johtajan, joka vannoi - tähän asti - tallin nimeen. Frank Williamsilta taas meni vuosia, ennen kuin hän löysi itselleen sopivan seuraajan. Kaivosteollisuudessa uraa tehnyt Adam Parr oli Williamsin mielestä oikea henkilö astumaan häneen saappaisiinsa.
Keskeistä Williamsin organisaatiossa on ollut järkkymätön kunnioitus ja lojaalisuus nimenomaan suurta tahdonvoimaa ja vahvaa etikkaa edustavaa Frank Williamsia kohtaan. Sam Michael ja Adam Parr tietyllä tavalla palvovat - tai palvoivat - Williamsia henkilönä.
Tallin tulevaisuus rakennettiin täysin sen varaan, että Parrista tulee uusi Frank Williams ja Michaelista uusi Patrick Head. Asetelmaa on rakennettu kärsivällisesti perinteisellä mestari ja oppipoika -konseptilla.
Ja juuri kun kaikki asiat alkoivat olla kasassa, koko korttitalo alkaa luhistua.
Nyt Sam Michael lähtee ja tallin johdossa edelleen jatkava Parrkin myöntää pyytäneensä eroa. Eroanomusten perustelu kuvastaa kunnioituksen yhä olevan olemassa. Molemmat vetosivat siihen, etteivät ole pystyneet suorittamaan omia tehtäviään riittävän hyvin. He ottivat syyt niskoilleen siitä, että Williamsin alkukausi on ollut tallin historian kaikkien aikoijen heikoin. Kolme kilpailua on ajettua, eikä tallilla ole pisteen pistettä.
Syyn ottaminen omille niskoille on jalo ele, mutta taustalla täytyy kuitenkin olla myös turhautuminen.
Monet tallissa ovat jaksaneet uskoa vuodesta toiseen uuteen nousuun. Nyt viimeistään päättäjät voivat katsoa jälkiviisaina taaksepäin ja todeta, että olisi ollut sittenkin viisasta myydä talli aikoinaan BMW:lle siitäkin huolimatta, että autotehdas sittemmin vetäytyi lajista. Suuri osa tallin rivityöntekijöistä on ollut sitä mieltä jo pitkään.
Tallin myynti tyrehtyi paitsi mitättömiin teknisisin erimielisyyksiin, mutta ennen kaikkea siihen, että Williams haluttiin kaikin keinoin pitää yksityistallina. Mutta totuus on se, ettei Williamsilla ole voitettu yhtäkään MM-osakilpailua teiden erottua BMW:n kanssa.
Itse arvostan Frank Williamsia ja Patrick Headia suuresti, mutta juuri heidän jääräpäisyytensä on syy tähän vaikeaan tilanteeseen.
Itävaltalainen miljonääri Toto Wolff, joka tunnetaan myös Valtteri Bottaksen managerina, osti reilu vuosi sitten kymmenyksen Williams Grand Prix Engineering -yhtiöstä. Se oli myönteinen ja odotettu merkki uuden ajan alkamisesta, mutta kun tallin meni nyt alkuvuodesta pörssiin, tuntui se jotenkin viimeiseltä hätähuudolta ja täydelliseltä virhearvioinnilta. Ja aivan liian optimistiselta hankkeelta.
Vaikka tutkimukset kertovat Williamsilla olevan maailmanlaajuisesti merkittävä määrä uskollisia kannattajia, eivät luvut yllä lähellekään Ferraria tai edes McLarenia. Eivät fanit välttämättä osakkeita osta, mutta tällä oli väistämättä merkitystä huonoon menestykseen pörssissä.
Ja sitä paitsi kaikki tietävät, että F1 sarjana tai sen tallit eivät nykyisellään toimi missään tilanteessa julkisessa omistuksessa. Liiketoiminnan ja kilpailemisen onnistuminen edellyttää yksityisyyttä ja kapeaa, muutaman omistajan käsissä olevaa vahvaa päätösvaltaa.
Nyt jopa itse Rupert Murdoch on ilmaissut kiinnostuksensa ostaa F1-sarjan oikeudet, mutta ei sekään julkiseen omistukseen johda. Eikä juuri auta Williamsia sen tukalassa tilanteessa muuta kuin silloin, jos mahdolliset uudet omistajat onnistuisivat toteuttamaan mullistavan kehityssuunnitelmansa, jonka on määrä tähdätä tallien saamaan parempaan taloudelliseen hyötyyn.
Mitä Williamsin pitäisi sitten tehdä selviytyäkseen pitkässä juoksussa? Meneillään olevat muutokset tekevät haasteesta vieläkin hankalamman, mutta toisaalta ne voivat avata myös uusia mahdollisuuksia. Siirtyminen turbomoottoreihin kahden vuoden kuluttua on yksi tällainen. Williams on kauan yrittänyt löytää uutta pitkäaikaista moottorikumppania, jollainen Toyotasta piti sille muutama vuosi sitten tulla.
Ex-BAR pomo Craig Pollock julkisti juuri perustaneensa tulevien sääntömuutosten mukaisia asiakasmoottoreita F1-sarjaan myyvän yhtiön. Tästä voi olla apua Williamsin kaltaisille talleille.
Williamsin tehdas Grovessa ja ennen kaikkea paikka F1-sarjassa ovat arvokasta kauppatavaraa. Patrick Headin jäädessä nyt pitkään haaveleilemalleen eläkkeelle kysymys on vain siitä, mihin Frank Williams nöyrtyy.
Mutta jos mikään muu ei onnistu, yleensä ratkaisun tuo lopulta Bernie Ecclestonen pelastava käsi.
Frank Williams on yksi niistä tallipäälliköistä, jotka yhdessä Ecclestonen kanssa aloittivat F1:n kasvattamisen multimiljoonabisnekseksi.
Eikä Bernie jätä Frankia pulaan.
Hänen ratkaisunsa tilanteeseen voi olla aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Jukka Mildh