Suomi lähtee jälleen kerran hakemaan sitä toista mestaruuttaan - tosin Jukka Jalosen sanoin "mitalia tavoitellaan mutta mestaruus ei ole realistinen tavoite". Varmaan totta, mutta itse uskoisin joukkueen ajattelevan toisin. Pelaajat tietävät oman tasonsa ja myös sen ettei Suomi ole kisojen ennakkosuosikkien kärkipäässä, mutta kun kaikki ns. napsahtaa kohdilleen niin yksittäisissä otteluissa kaikki on mahdollista.

Leijonien kokoonpano on kahta kenttäpelaajaa vaille leimattu eikä rapakon takaa ei ole paljon apuja enää tarjolla. Maalivahtia saatetaan jopa vielä odottaa, sillä kolmas veskaripassi on vielä leimaamatta ja ainakin itse olen saanut sellaisen kuvan ettei se osasto ole valmennuksenkaan mielestä vielä sillä tasolla kuin sen pitäisi.

Vehanen siis aloittaa ja Lassila seuraa perässä - eli vanha tuttu kaava. Pasi Nurminen totesi jossain ettei se ole maalivahdille mikään ongelma vaikkei hän olekaan saanut tietoa ykkösasemastaan. En ole maalivahti kuten "Nupe", mutta olen hieman eri mieltä.

Itse ainakin valitsisin ykköseni ajoissa ja antaisin hänelle myös tiedon siitä. Se miten pelit sitten menevät on toinen asia, mutta silloin niihin on reagoitava kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Meillä on kuitenkin kolme huippuveskaria joukkueessa ja on miltei mahdotonta uskoa, että kaikki epäonnistuisivat peräjälkeen.

Pakkien peluuttamisen suhteen oloni on hieman skeptinen. Kahdeksan pakin systeemi, minkä valmennusjohto on valinnut, tuntuu oudolta. Kaksi paria YV:lla ja vastaavasti kaksi AV:lla kuulostaa hyvältä idealta, mutta kun jäähyt eivät aina jakaudu tasan eikä edes vuoronperään, niin penkillä istumista voi tulla melkoisiakin toveja jos jako tosiaan on niin mustavalkoinen. Missään sarjassa ei kahdeksalla pakilla enää pelata, mutta homma on kuulemma toiminut EHT-sarjassa, joten jäädään katsomaan ja muistetaan että tässäkin asiassa asioita voidaan muuttaa.

Hyökkäysketjut ovat aika selvästi roolitettuja. Kolme hyökkäävämpää koostumusta ja yksi puolustavampaan roolin kaavailtu. Tuo on aika odotettu ratkaisu ja niin sen kuuluukin mennä. SM-liigan kaksi parasta maalintekijää Antti Pihlström ja Janne Lahti on sijoitettu samaan ketjuun luottosentteri Niko Kapasen kanssa, joten pitäisi tapahtua.

Muistaa toki pitää ettei MM-kisat ole ihan samantasoista kiekkoa kuin SM-liigassa nähdään. Nyt olisi kuitenkin näytön paikka ettei liigamme niin huono olekaan ja pistää verkot heilumaan.

Ylivoimapeli on kisoissakin arvossa arvaamattomassa ja kun katsoin leijonien harjoituksia, niin silmiin suorastaan pisti hyökkääjiemme hyvä liike. Sen pitäisi tuottaa vastustajille vaikeuksia ja sitä kautta myös jäähyjä. Niistä Suomen pitäisi laittaa kiekkoa maaliin.

Tsekin turnauksessa ylivoimamme ei vielä toiminut, mutta harjoitusten perusteella näyttäisi paremmalta. Muistetaan myös että ykköstykkimme Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu pelasivat ensimmäisiä otteluitaan isossa kaukalossa ja se vaatii totuttelua.

Kauhea haloo on ollut rightin pakin puutteesta, mutta se on korvattavissa luovuudella ja hyvällä kiekon ja miesten liikkeellä. Jos ylivoimamme ei toimi kunnolla, on Jalosella varmasti rohkeutta siirtää esimerkiksi Jarkko Immonen viivaan ja vaikkapa Janne Lahti tekemään niitä maalinedusruuhkamaaleja.Kahden miehen ylivoimalla näin luultavasti tullaankin tekemään jo alusta asti, sillä siinä niiden kätisyyksien merkitys on suurempi.

Slovakiassa on menossa huikea lätkäbuumi ja se myös näkyy. Hehkutus on kovaa, sillä olen ollut paikalla vuorokauden ja nähnyt jo kaksi kertaa heidän 2002 vuoden mestaruusmatsinsa tv:sta. Isäntämaa onkin saamassa huikean joukkueen kotikisoihinsa ja on yksi suurimmista ennakkosuosikeista. Katsomossa tulee olemaan varsinkin heidän otteluissaan valtava meininki. Toivottavasti myös kaikissa muissakin matseissa.

Ennakkosuosikkien listaan voisi laittaa miltei kaikki perinteiset suurmaat USA:ta ja Suomea lukuunottamatta, sillä nimilista ovat melkoisia. Venäjä ja Kanada ovat mielestäni jälleen kerran ne kaksi kovinta ehdokasta maailmanmestariksi, mutta ottelut ja mestaruus ratkaistaan kuitenkin yhä edelleen jäällä ja siellä on leijonalaumallakin sanansa sanottavana.

Mika Nieminen