Yli sadan kansanedustajan vaihdoksella voi olla isoja seurauksia, ennakoi Helsingin Sanomien eduskuntatoimittaja Jaakko Hautamäki uutisanalyysissään.

Normaalisti eduskunnasta vaihtuu noin kolmannes omasta tai äänestäjien halusta. Nyt vaihtuvuus tulee olemaan ennätysmäistä, kun pelkästään vapaaehtoisesti paikastaan luopuu noin 40 kansanedustajaa. Päälle tulevat vielä tippuvat ja mitä todennäköisimmin suuri joukko uusia perussuomalaisia kansanedustajia. Vastaavaa myllerrystä saa hakea sotien jälkeisistä vuosista.

Kaikki voi siis muuttua. Perussuomalaisilla ei ole nykyisessä eduskunnassa ensimmäistäkään valiokunnan puheenjohtajuutta. Mutta tulevassa on, jos gallupit toteutuvat edes osin.

Eduskunnassa on 15 pysyvää valiokuntaa ja EU-asioita koordinoiva suuri valiokunta. Valiokuntien valitseminen on uuden eduskunnan ensimmäisiä tehtäviä. Niiden kokoonpanot vastaavat tarkalleen eduskuntapuolueiden voimasuhteita. Näin ollen perussuomalaisille auenneekin valiokuntien puheenjohtajuuksia. Eduskunnan valiokuntasihteeristä onkin odotellut perussuomalaisten valintoja jo pitkään, toteaa Helsingin Sanomien eduskuntatoimittaja Jaakko Hautamäki kolumnissaan.

Äänestäjän kuluttajansuoja

Kauppalehden kolumnissa Arno Ahosniemi pohtii, toteutuuko äänestäjän kuluttajansuoja Suomessa.

Ruotsalaiset puolueet ryhmittyvät hyvissä ajoin ennen vaaleja selkeisiin blokkeihin, joiden perusteella äänestäjät tietävät, millaiselle pohjalle hallitus muodostetaan. Kuluttajansuoja hallituspohjasta on jo ennen vaaleja vahva.

Suomessa hallituskoalitio voi olla mikä tahansa. Kansanvaltaa toteuttaa toki oikeaoppisesti se, että suurimmaksi selviytynyt puolue ryhtyy hallitustunnusteluihin. Mistään muusta äänestäjä ei sitten voikaan enää olla varma. Puoluejohtajat muotoilevat sanansa kauniisti tenteissä, että vaalitulos ratkaisee koalition. Reilumpaa olisi kertoa äänestäjille avoimesti, millaista hallituspohjaa suurin puolue ryhtyy hakemaan, pyytää kolumnisti Arno Ahosniemi Kauppalehdessä.

Virheitä politiikanpidossa

Onko Suomi eristäytymässä ja käpertymässä sisäänpäin? Valtaavatko populistiset puolueet Euroopan parlamentit? Näitä kysymyksiä muotoilee Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Terttu Utriainen Kalevan kolumnissaan.

Euroopassa on useita puolueita, jotka haluaisivat kääntää kehityksen kohti kansallista, maakunnallista ja paikallista päätöksentekoa. Universaalit ihmisoikeudet eivät ole näiden puolueiden ohjelmissa etualalla; pikemminkin puolustetaan ahkeran keskiluokan ja pienyrittäjien saavutettuja etuja ulkoa tulevilta uhilta.

Kansallisia ja maakunnallisia etuja ajavat arvokonservatiiviset liikkeet saattaisivat olla pikantti lisä eurooppalaisessa politiikassa taloudellisesti vakaina ja hyvinä aikoina. Valitettavasti tilanne tällä hetkellä ei ole sellainen. Valtiot ovat poliittisten päätöksentekojen seurauksena velkaantuneet ja budjetit ovat alijäämäisiä.

Pankkien luotonannossa on ollut holtittomuutta, eikä niiden vakavaraisuuteen voi aina enää luottaa. Monien luottamus poliittiseen ja taloudelliseen päätöksentekoon horjuu. Seuraukset näkyvät vaaliuurnilla. Kun politiikassa ja taloudessa tehdään suuria virheitä, on aina vaarana, että ääriliikkeet korjaavat siitä sadon, pohdiskelee rikosoikeuden professori Terttu Utriainen Kalevassa.