Leireilyssä on myös riskinsä, kuten alttius sairastumiseen, ja etenkin kauden päätavoitteiden lähestyessä on punnittava huolella leireilyn hyötyjä ja riskejä suhteessa kotona tutuissa oloissa harjoitteluun. Sairastua tai loukkaantua voi kotioloissakin, mutta leireillä ei apu ole yhtä lähellä. Sairastaminen tai vammojen hoito raastaa hermoja, kun leirikaverit harjoittelevat ympärillä, samalla kun omat innolla odotetut ja kalliit vuorokaudet hyvissä olosuhteissa valuvat hukkaan.
Suunnistajat joutuvat useimmiten matkustamaan talven ja kevään harjoitusleireillä majoituksesta kauemmas kartoille. Aina ei aurinko paista ulkomaillakaan, vaan kylmän ja sateisen harjoituksen jälkeen on kiire saada kuivaa vaatetta päälle. Sitten palauttava välipala, autoon ahtautuminen ja kämpille matkustaminen, samalla pitäisi jo palautua. Jos haluaa majoituksen läheltä hyviä karttoja, voivat majoitusvaihtoehdot vaikkapa vuorilla olla vähissä. Itä-Euroopan maissa majoituksiin suhtautuu paremmalla huumorilla, mutta kyllä lännemmässäkin leirintäalueen mökit kostuvat kummasti sadeviikolla vaatteita kuivatessa.
Hiihtomaajoukkueella mukana kulkee oma imuri hotellihuoneiden pölyisiä kokolattiamattoja varten. Liikaa ei saisi tauteja pelätä ja vältellä, mutta sopivasti oikeita asioita tekemällä voi säästyä monelta riesalta ja pienentää tartuntariskiä leiriryhmän sisällä. Jos jokin pieni asia lisää omaa uskoa asioiden hyvästä hoidosta, on se varmasti hyväksi ja auttaa keskittymään olennaiseen.
Ulkomailla altistuu vieraalle bakteerikannalle ja huono hygienia voi muodostaa riskin vatsataudille. Välttelen ”riskiruokia” ravintoloissa, buffet-pöydässä pidempään seisseet majoneesikastikkeet tai jälkiruoat saavat jäädä turisteille. Jääpalat kilisisivät mukavasti kylmässä juomassa, mutta ne on yleensä tehty vesijohtovedestä, ja pullovesi on lähes kaikissa maissa se varmin valinta. Desinfioivan käsihuuhteen käyttö ruokapöydässä voi tuntua yliampuvalta tautien karttelulta, mutta sekin on riskien pienentämistä. Huonolla tuurilla voi kuitenkin sairastua, toimi miten tahansa.
Hyvä tuuri jäi tosiaan käymättä viime viikolla, kun maajoukkueen leirillä Sveitsissä osalla porukasta jylläsi vatsatauti. Tartunta taisi tulla sairaalta turistilta, joka oli keräillyt aamupalansa samasta tarjoilupöydästä maajoukkueen ruokailun lomassa. Seuraavana aamuyönä usemmalla suomalaisella oli valitettavan kiire kohti vessaa. Itse vältin tuon tartunnan, mutten vatsavaivoja, jotka alkoivat jo Sveitsiä edeltäneellä viikolla seuraleirillä Etelä-Ranskassa.
Lieväkin sairastelu harmittaa ja vie terän parhaasta suorituskyvystä ja leirijakson onnistumisesta. Leireille lähdetään kotimaata parempien olosuhteiden perässä ja tietenkin siellä haluaisi kaiken onnistuvan suunnitelmien mukaan. Osaa terveysriskeistä voi vältellä, mutta joskus vain on huonoa tuuria itsestä riippumatta. Kovaa harjoitellessa kroppa on kovin alttiissa tilassa ikäville yllätyksille. Riskien tiedostaminen ja niiden sopiva huomioiminen säästää toivottavasti useimmilta vaivoilta.