Ei tarvitse eikä kannata. Pesis on myötätuulessa ja mitä enemmän isompaa palloa potkivat tekevät omia maaleja, sitä enemmän tuulee takaa. En ihmettelisi, vaikka sponsorit kääntäisivät katseitaan kansallispelin suuntaan, koska kiistelyssä mukana oloa on vaikea hyödyntää.

Herrat saavat selittää, mitä haluavat, mutta uskollisen jalkapalloväen on vaikea ymmärtää, miten on mahdollista, ettei vielä tiedetä varmuudella edes sitä, koska kausi alkaa tai mitä joukkuetta vastaan milloinkin pelataan.

Yhtään helpompaa ei ole seuroillakaan. Epävarmuus raapii valmentajia ja pelaajia, mutta tilanne on erityisen kiusallinen konttoripuolelle. On vaikea myydä kausikortteja tai ylipäätään lippuja, kun sarjaohjelma on levällään ja vahvistamatta.

Palloa pomputellaan päättäjältä toiselle, eikä pelin poikki puhaltavaa erotuomaria tunnu löytyvän. Jalkapallon organisoituminen muistuttaa torpparilaitosta. Palloliitto käyskentelee kuin kartanon isäntä ja torppari, Veikkausliiga, tekee, mitä isäntä säätää.

Veikkausliigan hallitus katsoi äänin 13 – 1, että yksi sen jäsenistä eli Tamu ei kelpaa nauttimaan liigan palveluista, koska se on horjahtanut kaidalta polulta ja ottanut rahaa vedonlyöntisotkuihin sekaantuneelta singaporelaisyhtiöltä.

Päätös tuntuu talonpoikais- ja kaupunkilaisjärjellä ajateltuna loogiselta. Se ei sen sijaan tunnu, että Tamu saattaa silti pelata Veikkausliigassa. Pelioikeuksista päättäminen on delegoitu riippumattomalle lisenssikomitealle. Se löysi vielä pykälän, joka antaa Tamulle kaksi viikkoa aikaa selkiyttää tilannettaan.

Lisenssikomitea varmisti oman selustansa. Voi silti vain kysyä, mitä tapahtuisi, jos jokin vaalitaistelua käyvä puolue tai ehdokas jäisi kiinni siitä, että nauttisi tukea vaalirahasotkuissa ryvettyneiltä. Kyseiset väärinpelaajat eivät saisi lisäaikaa löytää puhtaampaa rahaa vaan ensin tulisi äänestäjien ja myöhemmin oikeuslaitoksen rangaistus.

Suomen Palloliitto ei ole keksinyt lisenssikomiteaa. Se on Euroopan jalkapalloliiton luomus ja tarkoitettu pitämään järjestystä yllä nimenomaan UEFA:n alaisissa sarjoissa. Jäsenliitoilla on oikeus järjestellä omia sarjojaan haluamallaan tavalla.

Lisenssikomitea tuntuu teoriassa hyvältä järjestelmältä, mutta tekee mieleni siteerata edesmennyttä jurvalaista hiihtovalmentajaa Kuntolan Reiskaa. Hän totesi kirjanoppineille, että ” kyllä käytäntö on toista kuin terrori ”.

Tapaukset AC Oulu, Rops ja Tamu antavat aiheen kysyä, olisiko Suomessa korkea aika reivata lisenssijärjestelmää yksinkertaisempaan ja jalkapalloa enemmän palvelevaan suuntaan. Käsittely- ja valitusportaita pitää vähentää ja aikatauluja tiukentaa niin, ettei tällaiseen loukkuun enää jouduta.

Kari Mänty