Tour de Skille lähtö oli itselläni pieni kysymysmerkki vielä päivää ennen lähtöä. Sairastin pientä flunssaa ja mietin kannattaako riskinotto sillä hetkellä kautta. Pitkien keskusteluiden jälkeen lääkärin kanssa sain luvan kilpailla Tour de Skillä. Onneksi lähdin matkaan, sillä Tourilla sain urani parhaita kansainvälisiä kilpailuja siihen mennessä, joista tottakai päällimmäisenä on mielessä Oberhofin toinen sija!
Palautuminen Tourilta osottautui suunniteltu pitemmäksi, mutta palauduttuani kisarupeamasta hiihdin jälleen kerran hyvin nuorten MM-kisoissa Otepäässä. Nuorten maailman mestaruuden jälkeen lähdin luottavaisin mielin kohti Seiser Almin valmistavaa leiriä ja kauden päätavoitettani Oslon MM-kisoja! Kaikki menikin nappiin ennen kisojen alkua ja kenraalikisat Drammenissa kasvatti vain itseluottamustani.
Sitten koitti sprinttipäivä. Aika-ajo oli urani paras, mutta taktiset virheeni tiputtivat minut pois heti alkuerän jälkeen. Pursuitissa epäonnekseni ei taas sukset toimineet. Kuinka sen jälkeen kokoaa itsensä kauden tärkeimpään kisaansa? Tiesin olevani hyvässä kunnossa ja ettei kunto katoa viikossa. Piti vain luottaa, ettei kolmas kisa enää voi epäonnistua.
Ja sieltähän se tuli. Onnistuin! Perinteisen kympin jälkeen hymyilin vähintään yhtä paljon kuin mitalistit. Sain haluamani kisan: kroppa toimi, suksi toimi, kaikki toimi. Ei jäänyt jossiteltavaa. Kisan jälkeen vieri kivi harteilta. Pystyin todistamaan itselleni, että olen hyvässä kunnossa sekä taistelu mitaleista on mahdollista viesteissä.
Yleensä en jännitä kisoja, mutta pariviestiä jännitin. Tiesin, että hyvällä hiihdolla voimme voittaa mitalin. Ehkä tieto siitä, että pikku-Kristan unelma voi käydä toteen, pisti jännittämään. Niinhän se unelma toteutui. Hetken jo viimeisellä kierroksellä näytti siltä, että hopeakin karkaa. Jostain sain itselleni vielä voimia puristaa itseni Norjan kantaan. Loppusuoran auettua päässäni pyöri, ota oma kaista, muista pitää paketti kasassa ja työnnä. Kohta huomasin olevani rinnalla ja hetken päästä jo ohi.
Maalissa tuuletettuani fiilikset olivat sekavat. Olin pettynyt sekä onnellinen. Ruotsi karkasi, mutta urani ensimmäinen arvokisamitali sai suupielet ylöspäin. Tuskin kukaan haluaa kisassa jäädä toiseksi, olin silti onnellinen voitetun hopeen jälkeen. Viestissä piti jälleen kerran myöntää Kalla vahvemmaksi.
Moni varmaan ihmetteli, miksi päätin sivakoida kaikki matkat Oslossa. Valmentajat ja minä emme osanneet päättää mikä minulle olisi huonoin matka arvokisoissa. Siksi päätimme lähteä kisa kerrallaan ja jos oloni olisi ollut liian väsynyt, olisin hypännyt sivuun ja huilannut.
Tämäkin kisarupeama vaati omansa, enkä ollut palautunut vielä Lahdessa ja Falunissa tulin kipeäksi.Varmasti yksi sairastumisen syy oli, että kroppani oli vielä väsynyt kauden tuomasta rasituksesta. Nyt flunssa alkaa olla takanapäin ja lähden hymyssä suin taistelemaan SM-mitaleista Kuopioon!