Siihen asti voi keskittyä kokonaan uuteen show’hun Uuteen peliin, jossa kuljettajat nousevat uuteen rooliin samalla, kun heidän taitonsa mitataan aivan uudella tavalla.

Odotukset ovat korkealla. Formula 1-kisoista ja mestaruustaistelusta odotetaan vieläkin parempaa kuin viime vuonna.

FIA ja tallit ovat kiitettävästi ponnistelleet sen eteen, että ratkaisut saataisiin tehtyä ajamalla. Siitäkin huolimatta, että näiden kahden tahon saaminen samalle aaltopituudelle on vaikea yhtälö. Siinä missä FIA liputtaa kehityksen rajoittamisen ja kustannusssäästöjen puolesta, tallit tuovat pöydälle yhä uusia ja taas uusia kalliita teknisiä ratkaisuja. Loputtomasti.

F1-tallien kunnianhimo, investoinnit ja toimintamalli, yleensä historia ja kulttuuri, eivät yksinkertaisesti salli mennä sieltä missä rima on matalin.

Tästä syystä autojen suorituskyky on yhä tasaisempi toisiinsa nähden. Kuljettajiksi on valikoitunut yhtä tasaväkinen aines. On koko ajan muistettava, että puhutaan sekuntien sadasosista, korkeintaan kymmenyksistä. Koko joukkoa ei saada tällä systeemillä koskaan täysin tasavertaiseksi, mutta tälläkin kaudella 24 autoa jakaantuvat kolmeksi, omaa tasaista kilpailuaan käyväksi ryhmäksi.

Miten nopeuserot sitten saadaan aikaan? Ratkaisuna on nyt se, että ohitusta yrittävän annetaan ajaa kovempaa kuin edellä olevan. Hänelle tarjotaan FIA:n puolesta mahdollisuus ohittaa, vaikka auto saattaisi sellaisenaan olla hitaampikin. Tähän pyritään paljon puhutulla liikkuvalla takasiivekkeellä.

”Tarjotaan mahdollisuus ohittaa.” Näin FIA kilpailunjohtaja Charlie Whitingin suulla muotoili hiljattain. ”Tarjotaan mahdollisuutta, mutta ei taata ohituksen onnistumista.” Koko ajatus kuulosti aluksi todella keinotekoiselta ja se oli vastoin kaikkia F1:n periaatteita. Nyt olen sen jo sulattanut ja hyväksynyt.

Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että F1 on kilpa-autoiluna rajun muutoksen kourissa. Ajotaidollakaan ei tarkoiteta enää samaa asiaa. Nopein ei enää ole se, joka jarruttaa oikeassa kohdassa, valitsee sujuvimman ajolinjan, ajoittaa vaihteen vaihtamisen kohdalleen ja käyttää kaasupoljinta oikealla tavalla.

Kuljettajien nopeus ja taidot mitataan uudella tavalla.

Nyt paras on se, joka hallitsee kokonaisuuden parhaiten, pystyy entistä paremmin tekemään salamannopeita päätöksiä, hahmottamaan tilanteet moniulotteisesti ja toimii systemaattisesti läpi koko 300 kilometrin kisamatkan. Ominaisuuksia pitää olla paljon enemmän kuin rohkeus, periksiantamattomuus ja hyvä kunto.

Liikuteltava takasiiveke ja jarrutusenergiaa talteen ottava KERS eivät sinänsä ole suuria asioita. Ne ovat teknisiä ratkaisuja lukuisten muiden joukossa. Niiden ajotilanteessa asettamat vaatimukset ovat kuitenkin aiempaa suuremmat kun ne laitetaan kaiken sen päälle, mitä kuljettajat ovat joutuneet tähän asti tekemään radan eri kohtiin optimoitujen jarrujen tasapainon, tasauspyörästön, moottorin hallintajärjestelmän ja muiden lukuisien toimintojen kanssa.

Nämä ominaisuuksia optimoivat järjestelmät ovat pääasiassa tehty tilanteisiin, jossa kuljettaja kiertää rataa ilman häiriötekijöitä eli lähikontaktia vastustajaan. Ohitustilanteet ovat aina luku sinäänsä.

Tähän asti autojen suorituskyky kilpailuissa on selvinnyt muutaman alkukierroksen jälkeen. Kuljettajat ovat pystyneet luomaan kuvan siitä mihin vastustaja kussakin tilanteessa pystyy. Nyt kuitenkin takasiivekkeen ja KERS-järjestelmän avulla takaa ohitusta yrittävän auto saattaa suoralla olla yllättäen jopa 10-12 km/h nopeampi. Juuri tämä yllättävä hetkellinen nopeusero on se, jota kuljettajien keskuudessa pelätään eniten. On näet muistettava, että säännöt sallivat edelleen yhden puolustavan ohjausliikkeenkin eikä kukaan päästä ketään ohi ilmaiseksi.

Kuljettajia arveluttaa myös huomiokyvyn herpaantumisen mahdollisuus, koska he ehtivät katsoa eteensä, sivuille ja taakse yhä vähemmän keskittyessään paitsi ratin nappeihin myös autoon näytön ja radion kautta tulevaan informaatioon. Niin ja tietenkin ohjaamiseen, jarruttamiseen, vaihtamiseen ja kaasuttamiseen. Auto kun ei itsestään käänny kaarteeseen.

Eniten muutokset ja kehityksen suunta häiritsee virkaiältään vanhempia ja lähiaikoina väistyviä kuljettajia kuten Rubens Barrichelloa ja Nick Heidfeldiä, mutta jopa hallitseva maailmanmestari Sebastian Vettel on esittänyt huolestumista. Tämä johtuu siitä, että kuljettajia ei näissä asioissa ole perinteisesti kuunneltu. Heiltä ei edes kysytä

Kuljettajat vakuuttavat, että kyllä näihin tottuu. Näin varmasti onkin, mutta on selvää että aletaan liikkua äärirajoilla. Kuljettajat ovatkin aktivoituneet yhä enemmän FIA:n suuntaan. He haluavat saada äänensä kuuluviin ja kovaa, sillä heillä on eniten pelissä.

Eivätkä vaatimukset lopu tähän.

Nyt kun renkaiden hoivaaminen korostuu entisestään ja varikkokäyntien määrä keskimäärin tuplaantuu nopeammin kuluvien uusien Pirellien myötä, siirtyy vastuu päätöksenteosta yhä enemmän ohjaamoon. Kuljettajilta edellytetään entistä enemmän vastuun kantamista, johtamista.

Tämä voi aiheuttaa mm. jälkipalavereissa tiukkoja tilanteita, sillä tallipäälliköt ovat perinteisesti olleet herkkiä laittamaan asioita kuljettajiensa piikkiin. Ne tallit, joissa vastuu kannetaan yhdessä vaikka viimeinen ratkaisu esimerkiksi varikkokäynnin ajoittamisesta on kuljettajalla, ovat vahvoilla. Red Bull kuuluu ehdottamasti näihin talleihin johtuen mm. nuoren polven johtoportaasta. Esimerkiksi Williamsilla en pysty näkemään Frank Williamsin edelleenkään antavan armoa, jos hän kokee kuljettajansa tehneen virhearvioinnin.

Tulee jopa mieleen, että uudella tavalla käyttäytyvät renkaat olisivat tässä vaiheessa jopa riittäneet. Australian avauskisassa takasiiveke ja KERS eivät vielä näyttelekään suurta roolia muuta kuin ehkä kierroksella ohitettaessa. Uskallan jopa väittää, että ei edes muissa kauden neljässä avauskisassakaan. Kaikkia palasia ei saada heti toimimaan täydellisesti. Keskeistä on renkaiden hoivaaminen ja tähän liittyvä taktikointi yhdistettynä auton luotettavuuteen.

F1 ja sen pelin pelaajat ovat varsinaisia kameleontteja. He sopeutuvat aina uusiin tilanteisiin. Näin käy nytkin.

Ja odotettavissa on, että pidot vaan paranevat mitä paremmin uusiin muutoksiin sopeudutaan.

It is a whole new game!

Jukka Mildh