Suomalaisten tämän kauden tulokset osoittivat selkeästi, että pääpaino oli MM-kisoissa. Ja siinä onnistuttiin vähintäänkin tyydyttävästi. Oslosta tuskin odotettiin enempää, mitä sieltä tuli.
Vaikka naisten joukkueessa nuoret, kuten Krista Lähteenmäki, Kerttu Niskanen ja Anne Kyllönen, astuivat hyvin esiin sekä MM- että maailmancupin kisoissa, niin jollain tavalla näkyi, että Virpi Kuitunen oli poissa. Virpin saavutukset ovat olleet sellaisia, että moisen syömähampaan poissaolo näkyi, jos ei muuten niin ainakin ulkoisesti, sillä yksi johtaja oli poissa ja sitä johtajuutta ei kukaan pystynyt ottamaan.
Kauden aikana naisten joukkueessa Riikka Sarasojalla ja Riitta-Liisa Roposella menestys oli sitä, mitä se on ollutkin viime vuosina. Virpin jäätyä pois, niin ilahduttavinta oli se, että Krista pystyi ottamaan heti hyvin paikkansa maailman kärkihiihtäjien joukossa, kuten myös Kerttu. Pirjo Muranen pystyi vaikean viime kauden jälkeen palaamaan omalle paikallensa ja Oslon MM-kisojen sprinttiä lukuun ottamatta hän hiihti suunnitelmallisesti hyvän kauden. Aino-Kaisa Saarinen menestyi viime vuosia vähän huonommin, mutta siihenhän oli omat tunnetut syynsä. Marraskuussa loukattu käsi oli yksi syy ja toinen ehkä jopa suurempi oli se, että kaksi vahvaa persoonaa, valmentaja ja henkilökohtainen suksihuoltaja, lähti pois hänen ympäriltään. Sitä oli vaikea korvata. Aikku joutui hakemaan ja tekemään paljon uusia asioita ja ennen kaikkea ottamaan enemmän vastuuta omasta harjoittelustaan.
Miesten joukkueessa ei tapahtunut lopettamisia tai dramatiikkaa. Matti Heikkisen maailmanmestaruudesta huolimatta täytyy sanoa, että laajaa kehittymistä miehissä ei ole jatkunut. Se on pysynyt samalla tasolla jo muutaman vuoden ajan. Nyt tarvittaisiinkin valmennuksellisesti selkeä panos ja sysäys siihen, että valmennetaan junioreista sellaisia, että he pääsevät menestyäkseen riittävälle tasolle. Sami Jauhojärven ja Ville Nousiaisen MM-kisoissa antama kritiikki ei todennäköisimmin kohdistunut heidän omaan asemaansa, vaan koko joukkueen tilanteeseen. Nyt tarvitaan valmennuksellista otetta, eikä kysymys ole siitä, että annetaan henkilökohtaisille valmentajille lisää tilaa. Kun on kyse nousevista urheilijoista, niin silloin maajoukkuevalmennuksella on iso rooli.
Vain kaksi miestä normaalimatkoilla ja kaksi sprintteriä on ensi kaudella kuumassa ryhmässä. Eli tuloksellisella mittarilla mitattuna maailmancupin kausi ei mennyt miesten osalta kovin hyvin. Toisaalta sitten löytyy näitä yksittäisiä hiihtoja, jotka eivät näy cup-tilastoissa, kuten Juha Lallukan suoritukset. Ne olivat kaikki maailmanluokan hiihtoja, mutta mahdollisia kisoja oli vain yksinkertaisesti niin vähän. Yleensä ottaen miessprintterit suoriutuivat alle sen tavoitetason, minkälaisen kuvan saimme Rukan ensimmäisen mc:n sprintissä. Osin se johtuu yksinkertaisesti siitä, että suomalaiset mieshiihtäjät ovat vapaalla huonompia kuin perinteisen sprintissä ja tänä vuonna painotettiin enemmän vapaata.
Maailmancup ratkesi pitkälti Tour de Skin tuloksiin. Sen merkitys on niin iso, että jos Tourin jättää väliin, on vaikea voittaa kokonaiscupia. Tämän näki Marit Björgenistä, jota voi hyvin pitää maailman parhaana naishiihtäjänä. Vaikka hän oli ylivoimainen kevään kisoissa, ei hän silti voinut voittaa maailmancupia, koska hän jätti Tourin väliin. Se, että maailmancup oli ratkennut jo ennen viimeisiä kisoja, loi haalean fiiliksen finaaliin.
Kokonaismaailmancupin lopullisessa tilanteessa oli ehkä huomion arvoisin seikka se, että sekä naisten että miesten 10 parhaan joukossa hiihtäjiä myös Amerikan mantereelta. Se oli positiivista ja hiihdon kannalta hyvä asia.
Kritiikkiä ja palautetta, ei draamaa
Perinteisesti maajoukkueessa on käyty kauden viimeisten SM-kisojen aikaan kauden kritiikki- ja palautetilaisuus. Tänä vuonna tilaisuus on saanut lisämaustetta siitä, että urheilijat ovat tulleet kriittisellä asenteella esiin jo kauden ja MM-kisojen aikana. Kysymys ei ole kuitenkaan mistään dramaattisista asioista. Ne ovat asioita, jotka eivät urheilijoiden mielestä ole toimineet joukkueen sisällä ja niitä käydään nyt läpi.
Mielestäni tässä on kysymys sellaisesta hyvin tyypillisestä asiasta, kun joukkueessa kuherruskuukausi on ohi ja eteen tulee arki. Jos ei osata uudistua, tulee taantumaa. Hyvin samanlainen draamankaari oli Suomen jääkiekkojoukkueessa 90-luvulla, kun Curre Lindström oli valmentajana. Kolme vuotta MM-kultaan asti oli noususuhdannetta, mutta sen jälkeen pudottiin.
Kummassakaan päävalmentajassa ei ole kyse vahvasta valmennuspersoonasta, vaan joukkueen käytäntöjen luojasta ja siihen liittyvistä tekijöistä. Tarvitaan vaihtelevuutta, jotta saadaan tulosta. Nyt näyttää jopa siltä, että joukkueessa on menty taaksepäin. Minusta kyse on liiallisesta rutinoitumisesta ja väsymisestä, ja siitä, että joukkueessa ei ole lainkaan suomalaisia valmentajia. Eero Hietasen ja Vesa Mäkipään viime vuosien roolien tärkeys on tullut hyvin näkyviin, yhtään väheksymättä Niclas Grönin työtä.
SM-kisoista voi tulla yllätyksiäkin
Kuopiossa ratkaistaan viikonloppuna kuusi Suomen mestaruutta. Kun on kevään SM-kisoista kysymys, tulokset voivat olla hyvin yllätyksellisiä ja ennalta arvaamattomia. Varsinkin kun hiihdetään pitkiä matkoja eivätkä huiput eivät ole enää huipputerässä.
Pitäisin kuitenkin ihmeenä, jos naisten 30 kilometrin kisan mitalistiksi nousisi joku maajoukkueen ringin ulkopuolelta. Ritu on pitänyt taukoa, ja jos häneltä löytyy motivaatiota, niin hän on suurin ennakkosuosikki. Muuten kaikilla maajoukkuehiihtäjillä on mahdollisuuksia mitaleille.
Jos Juha taas jatkaa samanlaisia esityksiä, mitä on viime aikoina tehnyt, niin 50 kilometrillä uhkaajien pitää hiihtää tosi kovaa. Muut eivät ole esittäneet samanlaista kuntoa. Teemu Kattilakoski on todennäköisesti suurin haastaja, etenkin kun nämä ovat hänelle viimeiset SM-hiihdot. Meillä on erittäin tasainen ja laaja joukkue nuoria ja nälkäisiä miehiä, jotka ovat kiinnostuneet SM-mitaleista.
On harvinaista, että sprintit hiihdetään näin keväällä. Koska kyseessä on vapaa hiihtotapa, ovat Matias Strandvall ja Martti Jylhä suurimmat ennakkosuosikit. Matulle viime viikonlopun hiihtäminen voi olla hyvä tai huono asia, mutta Martti on ainakin saanut keskittyä rauhassa. Lasse Paakkonen ja Anssi Pentsinen ovat varmasti ne seuraavat hiihtäjät, jotka hakevat mitalia.
Naisissa Pirjo haluaa näyttää omat kyntensä. Hän arpoo edelleen oman uransa jatkoa, joten jos nämä jäävät hänen viimeisiksi SM-kisoikseen, haluaa hän varmasti hiihtää hyvät kisat. Piken lisäksi muutkin maajoukkuehiihtäjät ovat potentiaalisia mitaliehdokkaita. Kenties Mari Laukkanen on ainut maajoukkueen ulkopuolelta tuleva mitaliehdokas, jos hän hiihtää matkan. Mielenkiintoista on nähdä, kuinka tuore ampumahiihdon maailmanmestari menestyy viikonloppuna.
Miesten viestissä on jännittävin ennakkoasetelma vuosiin. Maakunnissa lasketaan jo tiukasti, miten ratkeaa Vuokatin ja Kouvolan välinen taistelu. Vuokatti on voittanut monena vuotena peräkkäin, joten nyt jännitetään pystyykö Kouvola katkaisemaan voittoputken, niin kuin teki parisprintissä.
Tässä taistelussa muutamat sekunnitkin voivat ratkaista. Viestit ovat aina viestejä, mutta veikkaan Vantaan, Kuusamon ja Valkeakosken joukosta löytyvän pronssijoukkue.
Naisissa ei yhtään joukkuetta, jossa olisi kolmea kovaa hiihtäjää. Viime vuosien menestyjät taistelevat tälläkin kertaa mestaruudesta eli Joutsan Pommi, Lappeen Riento, Oulun Hiihtoseura, Kontiolahden Urheilijat ja Vuokatti ovat suurimmat suosikit. Koska joukkueilla ei ole kolmea kovaa hiihtäjää, on yllätyksille aina mahdollisuus.