Ihmiselossahan perustarpeet on ne, jotka on täytettävä ihan ekana. Siinä vaiheessa, kun on ruokaa, juomaa ja joku luola, missä majailla, alkaa löytyä vasta mahiksia miettiä jotain muuta.
Perustarpeet urheilijalla sisältää ainakin fyysiset aktiviteetit (ne lähes pakonomaiset), menestyksen ja jonkunnäkösen kehittymisen. Mun syksy perustui siis lähinnä niihin hommiin. Siihen, että sain jonkun merkinnän harkkapäivyriin ja mielellään toisenkin. Onnelliseksi tulin jo siitä, että joskus edes kulki. Taitopuolesta ei kannata edes puhua. Toisaalta kouluelämä opetti toivottavasti jotain muuta urheilijallekin hyödyllistä kuitenkin, itsetuntemusta ainakin.
Perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen alkaa kuitenkin heti halajamaan jotain muuta. Käpylehmien jälkeen Babybornit on jotain ihan muuta. Löytyy himot, intohimot ja pakkomielteet. Löytyy kehittämiskohteet ja kaikki muu sälä. Niiden keskeltä löytyy myös väistämättä epätoivoisuus, ahdistus ja kiire. Urheilussa haluaa olla viisaampi, loisteliaampi ja menestyvämpi. Elämässä sitä tahtoisi uuden taulutelkkarin, vaikka vanhakin loota vielä toimii. Sitä vaan tahtoo koko ajan enemmän. Ja koko ajan sitä vaan on vähän epätyytyväinen siihen, mitä todellisuudessa saa.
Treenileireillä törmää olemisen ja elämisen ristiriitaan aika usein. Meillä oli pari viikkoa sitten Portugalissa leiri, jossa asusteltiin hienosti hotellissa, syöpöteltiin mielettömiä buffetaterioita ja nautiskeltiin välissä treenistä, espressosta tai cappuccinosta, ihan miten kunkin makuhermoille sopi. Meikäläiselle breikki perusarjen väliin sopi hyvinkin niissä lomatunnelmissa, mutta tosiasiassa parhaat fiilikset itse treenaamisen suhteen on tullut aina vähän askeettisemmissa olosuhteissa. Silloin, kun kaikki ylimääräinen ja luksus on karsittu minimiin, sitä vaan pääsee lähemmäs niitä perustarpeita. Perustarpeet alkaa siinä vaiheessa tuntua mahtavan hienoilta. Askeettinen askellus tuo sitä oikea tunnelmaa, jota kestävyysurheilijat kokevat oikeasti siellä, missä kovimmat luut nykypäivinä syntyvät. Ei löydy tietokonetta, telkkaria eikä ilmakuivattua kinkkua ja hyvin menee. Itse asiassa jopa paremmin.
Tällä hetkellä mulla on vielä pari viikkoa aikaa sivuaineharkkojen seassa. Perustarpeet urheilussa on kuitenkin vaihtunut jo aikapäiviä sitten mielihaluiksi ja tavoitteelliseksi hienosteluksi. Muutaman viikon päästä onkin sitten aika kylpeä yltäkylläisyydessä. Suurin osa kouluhommista on tehty, opittu ja kirjotettu ja jäljellä on vaan aikaa. Toivottavasti perustarpeista siirtyminen lopullisesti mielihalujen ja kehittymisen suuntaan toimii ilman ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta. Toivottavasti meille kotiin ei edelleenkään ilmesty taulutelkkaria, vaan seurataan päivän uutiset ja urkkaruudut vaan siitä isosta laatikosta, joka toimii täydellisen hyvin, eikä paremmin kuin naapurilla. Toivottavasti tulevalla kaudella löytyisi sitä nälkää ja janoa, ettei mene pelkäksi himojen perässä ravaamiseksi koko homma.
Kevättä haistelevin terveisin,