Tutkimusten perusteella jännettä vaivasivat kiinnikkeet, mutta leikkauksessa paljastui jännettä ympäröivän ja suojaavan paratenonin repeämä ja edelleen hankausvauriota jänteen pinnassa. Onneksi siis leikkauspäätös tuli tehtyä, sillä operoimatta ei akilles olisi parantunut.
Vamman vakavuus pysäytti vasta leikkauksen jälkeen. Konkkasin kepeillä ja pitkä arpi koristi jalkaa. Ensiaskeleilla mieleen hiipi väistämättä muistikuvia urheilijoiden katkenneista akillesjänteistä: Jani Lakasen raahautuminen metsästä takaisin lähtöpaikalle EM-kisoissa 2008, tuska Beckhamin kasvoilla jänteen napsahtaessa poikki ja yleisurheilijoiden uria lopettaneet akillesongelmat.
Olen aina pitänyt urheilua etuoikeutena, henkisestikin pysäyttävän vamman jälkeen muistanen entistä paremmin olla pitämättä sitä itsestäänselvyytenä. Harjoitteluun palaaminen on tapahtunut kirjaimellisesti askel askeleelta, tunnustellen sopivan rasituksen rajoja. Korvaava harjoittelu talvella ei aina miellyttänyt, kun väistämättä ajatteli, mitä kehittävämpää ilman vammaa tekisi. Hiihto-, pyöräily- ja vesijuoksuharjoitukset piti miettiä aina omassa lajissa kehittymisen kannalta.
Määrällisesti harjoittelua on kertynyt mukavasti edellisten vuosien tahtiin, mutta koko ajan on pitänyt huomioida sopiva rasitustaso myös akilleksen kannalta. Arki on koostunut treenien lisäksi fysioterapiasta, hieronnasta, kylmähoidoista, kiropraktiikasta, LPG-terapiasta, akupunktiosta, laserhoidosta, akilles-ja nilkkajumpista, venyttelystä ja kuntopiireistä. Olisikohan vähemmälläkin kuntoutunut?
Nyt akilles kestää normaalia juoksuharjoittelua. Viimeisen kuukauden aikana olen pystynyt juoksemaan kovia harjoituksia niin maastossa, matolla kuin asfaltillakin. Maanantaina palasin parin viikon leiriltä Portugalista, missä erilaisen talviharjoittelun jäljiltä huomasin korostetusti, kuinka juoksu tiellä on fyysisesti kovin erilaista kuin suunnistus maastossa. Kun askelkontakti on epätasaisessa ja pehmeässä maastossa hitaampi, jää juoksun vaatiman kimmoisuuden hyödyntäminen vähemmälle ja työ on tehtävä lihaksilla. Keskivartalo ja jalkalihakset olivatkin maaston puolella koetuksella mäkiä kivutessa, kivien ja ojien yli hyppiessä ja oksien alta kyyristellessä.
Lokakuun lähtökohdat huomioiden siirtyminen suunnistuksen ja juoksun pariin on sujunut yllättävän sujuvasti. Onhan huippuvireeseen vielä matkaa, mutta niin on myös aikaa ennen elokuun MM-kisoja Ranskassa. Ei maaliskuussa kisavauhdin vielä pidäkään toimia kesän malliin. Olen nykytilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen, sillä juoksu tuntuu helpolta ja muilla muodoin rakennettu pohjakunto vahvalta. Maltti täytyy pitää mukana edelleen, mutta tärkeintä on päästä juoksemaan ongelmitta päivästä toiseen.
Nyt kun juoksu sujuu hyvällä alustalla, täytyy seuraavan kuukauden aikana siirtyä maastopohjaltaan vaikeakulkuisempiin, rankempiin ja kivisempiin maastoihin. Niitä tarjoaa harjoitusleiri Ranskassa ja Sveitsissä. Eikä kovin kauaa mene, kun kisakausi jo alkaa kotimaassa 16.4. Huippuliigan merkeissä. Kauden avaus on aina jännittävä tilanne, mutta varsinkin nyt tilanteeni muihin suomalaisiin verrattuna mitataan erityisesti siellä.
Tero Föhr