Omalla arvoasteikollani nämä mitalit nousevat erityisarvoon myös siksi, että ensimmäistä kertaa minulla ei ollut henkilökohtaista valmentajaa ja jouduin kantamaan tulosvastuun kokonaan itse. Haluan kuitenkin kiittää sekä Reijo Jylhää että Jarmo Riskiä avusta, jota olen kauden mittaan saanut. Ilman näitä kahta valmentajaa olisin ollut pulassa, vaikka kokenut urheilija olenkin. Yhtälailla arvostan suuresti kaikkien niiden ihmisten tukea jotka auttoivat käden kuntoutuksessa ja olivat muuten tsemppaamassa minua kohti MM-kisoja. Oli erityisen hienoa nousta palkintopallille, sillä uskon että se oli myös heille paras kiitos työstään.
Minulta on kysytty monta kertaa kauden aikana, että olenko huolestunut. Toki huolestuin, ehkä viideksi minuutiksi, kun kuulin että olkapäälle kävi pahasti. Muuten olen säilyttänyt optimistisen ajattelun, ja varmasti juuri se auttoi minut pronssille 10 kilometrin kisassa. Jälkikäteenkään en usko, että olisin pystynyt mitään tekemään siinä yhtään paremmin. Kilpailu oli todella kova, sillä myös Marit ja Justyna joutuivat antamaan kaikkensa.
En missään vaiheessa talvea epäillyt, etteikö minusta olisi mitalistiksi. Itseni vakuuttaminen on ollut helppoa. Huomattavasti vaikeampaa on ollut saada toimittajat uskomaan, että voin hiihtää mitaleille. Muistan, kun esimerkiksi Vöyrin SM-kisojen lehdistötilaisuudessa eräs toimittaja näytti sille, että hän ei uskonut sanaakaan mitä sanoin MM-kisoja ajatellen.
Oslon MM-kilpailut tulevat kyllä jäämään mieleeni. Tunnelma oli jokaisessa kilpailussa sanoinkuvaamaton. Norjalaiset kyllä osaavat arvostaa urheilua ja luoda tunnelmaa. Palkintojenjaossakin oli aina aukea täynnä ihmisiä juhlistamassa tilaisuutta kovaäänisesti. Kaupunkinakin Oslo on todella kaunis rakennuksineen, lisäksi luonto on lähellä. Kisat kyllä menivät enimmäkseen hotellin ja kilpailupaikan välejä matkustettaessa. Keskustassa kävin ainoastaan palkintojenjaossa. Shoppailuun ei ollut aikaa, ja toisaalta Oslo on niin kallis paikkakin, ettei ole ihan paras vaihtoehtokaan shoppailulle.
Eräs arvostettu urheilutoimittaja kirjoitti viime keväänä minusta pitkän jutun. Heti seuraavana päivänä toimittaja itsekin myönsi, että juttu oli muutoin hyvä, paitsi siinä ei mikään pitänyt paikkaansa. Tästä hyvityksenä kyseinen toimittaja lupasi minulle kukkakimpun ja kalliin viinipullon. Kukat koristivat joulupöytääni ja viinipullon sain Oslossa lahjaksi. Toimittaja pelasikin näin varman päälle: Norjassa kaikki on tosiaan kallista, joten viinipullokin oli varmasti kallis, kuten toimittaja lupasi.
Iloista kevättalvea,
Aikku