Salpausselän kisoissa on usein väsyneitten urheilijoiden lisäksi väsyneitä huoltomiehiä ja muita joukkueen jäseniä, sillä kaikki ovat antaneet kaikkensa arvokisoissa. Tämä voi näkyä siinä, että Lahdessa nähdään yllättäviä tuloksia. Salppurilla tuskin pystytään samanlaisiin tuloksiin kuin nyt Oslossa, sillä henkinen tyhjyys voi näkyä maailmancupissa.
Toisaalta arvokisojen läheisyys on Lahtea ajatellen positiivinen asia. Se on paikka, jossa yleisö pääsee näkemään tuoreeltaan menestyneitä urheilijoita. Ja ajatellen Lahden kisoja, niin ne ovat Norjaan nähden logistisesti lähellä. Urheilijoiden on helppo siirtyä sinne, eikä matkustaminen ole kuormittava tekijä. Tämän takia Salpausselällä on odotettavissa mielenkiintoinen viikonloppu.
Lahdessa hiihdetään yhdistelmäkilpailu ja perinteisen hiihtotavan sprintti, jotka ovat tällä kaudella olleet harvinaisia lajeja, sillä kumpaakin kilpailumuotoa on hiihdetty vähän. Suomalaishiihtäjät olivat Oslon kisoissa sen verran positiivisessa vireessä ja nousukuntoisia, että voisi ajatella vireen jatkuvan myös Lahdessa.
Yhdistelmäkisassa asetelmat ovat samanlaiset kuin mitä ne ovat olleet MM-kisoissakin, isoja muutoksia ei ole odotettavissa. Ainakaan naisten puolelta ei löydy sellaisia uusia urheilijoita, jotka olisivat heiluttamassa palkintopallia. Menestyjät löytyvät niistä, jotka menestyivät Oslossa. Tosin toivon, että ne, jotka olivat epäonnisia Oslossa, kuten kalusto-ongelmien kanssa paininut Riitta-Liisa Roponen, pystyy näyttämään olevansa hyvässä kunnossa.
Aino-Kaisa Saarinen hiihtää parin vuoden tauon jälkeen kotimaisemissa ja se on aina siivittänyt häntä hyviin tuloksiin. Tällä kertaa en edes halua hehkuttaa Krista Lähteenmäkeä, sillä hän on vetänyt kovan setin MM-kisoissa ja on koko kauden ollut positiivinen yllättäjä. Tästä eteenpäin tällä kaudella kaikki tulokset ovat pelkkää plussaa hänelle.
Miehissä se, että Matti Heikkinen on maailmanmestari ja hiihtää Salppurilla, tuo oman lisänsä. Suomalaiset haluavat nähdä maailmanmestarin. Sami Jauhojärven vapaan hiihto on tällä hetkellä paremmassa jamassa kuin se on ollut parina viime vuonna. Siksi onkin mielenkiintoista nähdä, mihin hän pystyy, kun hänen perinteisen hiihtonsa on vielä paremmassa kunnossa. Ville Nousiaisen ja Juha Lallukan kohdalla Oslon päätösmatkan, 50 kilometrin vapaan, hiihtäminen ei voi olla vaikuttamatta heidän tuloksiinsa, sillä taukoa on vain viikko.
Salpausselän kisojen asetelmat eivät ole erilaiset kuin MM-kisoissa. Menestyminen ja tulokset määräytyvät sen mukaan, mikä on urheilijoiden päivittäinen vireystila ja miten palautuminen on sujunut.
Oslon MM-kisojen suurista tähdistä Petter Northug voi tehdä ”Nortit” ja jättää Salpausselän väliin. Hän saattaa tehdä valintoja ja keskittyä maailmancupin finaaliin, mutta toivon kuitenkin, ettei hän tätä tee, sillä olisihan se mahtava nähdä hiihtokuningas Salpausselällä. Marit Björgen haluaa varmasti lopuista maailmancupin kisoista pisteitä, joten hänellä ei ole syytä jäädä pois Lahdesta. Tässä vaiheessa kautta toisaalta kenenkään ei kuitenkaan tarvitse enää säästellä mitään.
Sunnuntaiset sprintit voivat olla yllätykselliset, sillä sprinttejä ei ole hiihdetty perinteisellä tällä kaudella kovinkaan paljon. Uskon ainakin niiden ruotsalaishiihtäjien, jotka eivät päässeet näkyville kisojen aikana nousevan nyt esille. Suomalaisnaiset pystyvät varmaan kokonaisuudessaan nousemaan kärkitaistoihin. Esimerkiksi Pirjo Murasella ja Kerttu Niskasella, jotka eivät urakoineet MM-kisoissa, on varmasti hyvä latinki ja paikka näyttää osaamistaan.
Vielä enemmän kuin naisissa, niin miehissä on hyviä paikkoja nousta kärkitaistoon ja antaa näyttöjä ensi kaudelle. Jo Rukalla suomalaiset miehet osoittivat olevansa vahva joukkue tunkemalla isolla ryhmällä keulapäähän karsinnassa. Lasse Paakkonen, Anssi Pentsinen, Matias Strandvall, Niklas Colliander, Martti Jylhä… Heiltä odotan paljon. Jesse Väänänenkin on päässyt jälleen kuntoon, ja Lahden kotimaisemissa hän haluaa varmasti näyttää. Sprinttihiihtäjien lisäksi mukana on normaalimatkojen kolmikko: Matti Heikkinen, Sami Jauhojärvi ja Ville Nousiainen. Samalla voidaan vaikka sitten arvioida sitä kummat ovat vahvempia sprintterit vai normaalimatkojen miehet.
Reijo Jylhä