Jääkiekko on saavuttanut vahvan aseman suomalaisten mielissä. Maajoukkue menestyy ja kymmenet pelaajat kelpaavat joka vuosi maailman ykkössarjoihin. Turha viisastella, ettei jääkiekko ole globaali laji. Asiakas on tässäkin tapauksessa oikeassa.
Jalkapallon silmäätekevät eivät jääneet odottamaan huippu-urheilutyöryhmän ehdotuksia vaan julkistivat jokin aika sitten oman kehitysohjelmansa. Siinä lähdetään oikeista asioista. Talentit pitää haravoida ja taitoja kehittää ammattivalmennuksessa junioritasolta lähtien.
Tahtoa riittää, mutta se ei riitä; tarvitaan pelimerkkejä toteutukseen. Tähtäin on kymmenen vuoden päässä, mutta nykyisyydestäkin on huolehdittava. Pelaajien ja seuratoimijoiden henkeä ja motivaatiota on nostettava.
Ottelumäärien lisääminen on oleellista. Jääkiekon SM-liigassa pelataan runkosarjassa 60 ottelua ja sen päälle play -offsit. Kannattajat pysyvät vireinä, kun pääsevät kotiotteluun ainakin 30 kertaa. Seurojen markkinamiehet voivat tarjota tuotetta, joka näkyy ja kuuluu katukuvassa.
Veikkausliigan ottelumäärä nousee parin kauden päästä, kun ruvetaan pelaamaan 12 joukkueen kolminkertaista sarjaa. Tuleva kausi uhkaa jäädä kiusallisen vajaaksi, koska AC Oulun mahdollisuudet päästä mukaan näyttävät heikoilta. Sääliksi käy kausikorttien myyjiä, jos ja kun kotiotteluita on tarjolla 12, ja välillä on kuukaudenkin tauko.
Täydennystä esitettiin ns. paikalliskierroksista, mutta ne eivät toteudu. Seurojen kesken ei löytynyt yksimielisyyttä eikä rohkeutta uhmata totuttuja kuvioita.
Veikkausliigassa on pitkään uhottu, että siitä tulee Suomen suosituin palloilusarja. Välimatka SM-liigaan on silti vain kasvanut. Kotimaista huippukiekkoa seurasi viime kaudella paikan päällä keskimäärin yli 4600 katsojaa, kun jalkapallossa jäätiin 2200:aan.
Pelaajapalkkiot noudattavat samaa kaavaa. SM-liigan pelaajat ansaitsevat keskimäärin kolme kerta enemmän kuin Veikkausliigan kollegansa. Turha luulla, etteikö tämä vaikuttaisi nuorten urheilijoiden lajivalintaan.
AC Oulun kohtalosta riippumatta on oikein, että jalkapallossa on herätty vaatimaan seuroilta tervettä taloudenpitoa. Lisenssikomiteoiden uskottavuus edellyttää, että kriteereistä pidetään kiinni. Peli on joskus puhallettava poikki, vaikka kärsimään joutuvat ne, jotka eivät ole vastuussa menneistä laiminlyönneistä.
Olosuhdevaatimukset ovat kinkkisempi juttu. Suurin osa seuroista joutuu tukeutumaan peliareenoissaan kaupungin rahoitukseen. Liigapäättäjien tarkoitus on hyvä, mutta osoite väärä.
Jääkiekon talviklassikko näytti, ettei aito kiinnostus ole sittenkään olutravintolasta tai istumapaikan mukavuudesta kiinni. Pelin viihdyttävyys ratkaisee.