Savonia ammattikorkeakoulun terveysalan opiskelijat Kuopiossa saivat perjantaiaamuna tietoiskun EU-asioista. EU Arjessa -päivän teeman oli terveys ja hyvinvointi. Sairaalakadun auditorioon oli kokoontunut noin 40 asiasta kiinnostunutta.
Saksasta aikonaan Suomeen muuttanut opiskelija Timo Klein totesi EU:n auttaneen häntä arjessa, koska molemmat maat olivat muuton aikaan EU:n jäseniä. Kleinin kiinnostus EU:n toimintaa kohtaan on vähentynyt.
- Koska EU on laajentunut sitä vauhtia sellaiseen suuntaan, etten näe siinä enää mitään järkeä.
Yleisön joukossa ollut opiskelija Teija Savolainen-Lipponen sai tilaisuudesta uusia ajatuksia.
- Herää uusia kysymyksiä, kuten että miten paljon EU meitä määrää, vai onko se meidän oma suomalainen järjestelmämme joka lähtenyt tekemään turhan tiukaksi EU:n antamia suosituksia.
Kiinnostus jakaa kahtia
Taloustutkimuksen tekemän selvityksen mukaan pohjoissavolaisista 48 prosenttia ei ole lainkaan tai on vain vähän kiinnostunut EU:n toiminnasta. Kysymys jakaa vastaajat kahtia, sillä kiinnostuneita on 49 prosenttia. Lähes puolet pitää EU:ta hyvänä asiana. Jokapäiväisessä elämässä kielteiseksi EU:n kokee kuitenkin vain 15 prosenttia vastanneista.
EU arjessa -tapahtumassa mukana ollut europarlamentaarikko Riikka Manner (kesk.) ei kuitenkaan allekirjoita kiinnostuksen puutetta.
- Oikeastaan, jos sanotaan että ei ole hirveän kiinnostunut, niin sitä on vaikea tulkita. Minusta se kertoo myös siitä, että varmaan tietystä sektorista voidaan olla kiinnostuneita. Esimerkiksi maanviljelijät varmaan ovat kiinnostuneita maataloussektorista, kuinka EU:ssa päätökset tehdään, arvioi Manner.
Kuopion musiikkikeskuksella pääsi perjantaina tutustumaan eri hankkeisiin, joita on tuettu Euroopan unionin rahastoista. Tarjolla oli muun muassa terveysmittauksia sekä muutakin EU-tietoutta.