Miesten puolella Sveitsin Dario Cologna johtaa minuutin ja 11 sekunnin ja naisten puolella Puolan Justyna Kowalczyk 27,2 sekunnin turvin. Jäljellä on enää kaksi matkaa: naisten 10 kilometrin ja miesten 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisat sekä 9 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisat, joka päättyy jyrkkään nousuun Alpe Cermisille.

Tilanne saattaa näyttää jo ratkenneelta, mutta Jylhän mielestä on muutama asia, jotka saattaa sotkea ennakkoasetelmat: miesten yhteislähtökisasa on peräti viisi kirimaalia, joten parhaimmillaan se tarjoaa mahdollisuuden napsia puolitoista minuuttia bonussekunteja. Naisten puolella taas viimeinen nousu saattaa ratkaista kaiken. Eikä unohtaa sovi sitä, pystyvätkö saman maan hiihtäjät muodostamaan joukkuetaktiikkaa.

- Esimerkiksi Italian, Ruotsin, Suomen ja Norjan naisilla olisi tähän mahdollisuus. Miesten puolella esimerkiksi Martin Jaks ja Lukas Bauer sekä Alex Harvey ja Devon Kershaw saattavat suunnitella jotain. Sen sijaan Petter Northugilla tuskin on paljon apuja joukkueestaan, sen verran hänen huono käytöksensä on vaikuttanut joukkueessa, Jylhä totesi.

"Matilla mahdollisuudet kakkossijaan"

Jylhän mielestä kahden viimeisen etapin aikana ei kokonaistilanteissa ole yllättäviä nimiä ilmestynyt mukaan kärkikahinoihin. Ellei sitten sellaiseksi lasketa Sveitsin Curdin Perliä, joka on tällä hetkellä kuudentena.

- Ville Nousiainen nousi torstain kisan ansiosta hyvin, ja jos hän pitää tuon sijoituksen (20.) loppuun asti, niin se on hyvä suoritus. Matti Heikkisellä (8.) sen sijaan on edelleen täydet mahdollisuudet taistella kakkossijastakin. Tällä hetkellä hän on kolmantena olevasta Northugista vajaan kahdeksan sekunnin päässä, Jylhä sanoi ja muistutti, että Heikkinen on yksi maailman parhaista ylämäkiluistelijoista.

- Kun Matti lyö loikalle, siinä ei edes Northug pysy mukana.

Jos lauantain perinteisen hiihtotavan kilpailu sujuu ilman dramatiikkaa, vie Jylhän mukaan voiton nyt johtava Cologna.

- Mutta koska kyseessä on perinteinen, voi tulla yllätysnimiäkin. Siellä on iso nippu hiihtäjiä pienessä ryppäässä. Lukas Bauerkin on vielä iskuetäisyydellä.

Viimeinen nousu saattaa ratkaista kaiken

Naisten puolella Jylhän mielestä neljäntena olevalla Ruotsin Charlotte Kallalla on parhaat mahdollisuudet kiilata Kowalczykin edelle, sillä italialaiset Arianna Follis (2.) ja Marianna Longa (3.) eivät ole vahvoilla perinteisellä hiihtotavalla.

- Naisten puolella viimeinen nousu saattaa ratkaista kaiken, sillä sunnuntaina ratkaisee raaka kunto ja lihaskestävyysominaisuudet. Viimeisellä etapilla on tultu kaukaakin hyville sijoille. Kalla on hyvissä asemissa, koska hän on todella hyvä ylämäen luistelija.

Jylhä odottaa myös Norjan Therese Johaugin (9.) sekä Riitta-Liisa Roposen (12.) nousua. Tosin Roposen pitää ensin klaarata lauantain perinteisen hiihtotavan kisa. Riikka Sarasojan (17.) ja Aino-Kaisa Saarisen hän odottaa nousevan muutaman sijan, sillä 13. sijaan asti tilanne on hyvin tiivis.

- Krista (Lähteenmäki, 7.) on ollut jo niin hyvä, ettei hänellä ole paineita. Hänellä on enää pelkkää voitettavaa, Jylhä sanoi.

- Anne (Kyllönen) ja Kerttu (Niskanen) taistelevat maksimissaan sijoituksista 30 joukkoon eli pisteille. Ennakkoon heille voi luvata ainakin vähän pientä tuskaa viimeiseen nousuun, sillä ylämäkiluistelu ei ole kummallakaan vahvaa.

Reijo Jylhä