Kisoihin mentiin joka aamu karavaanissa. Miljoonakaupungissa kun mennään aamuruuhkaan, niin voitte vain kuvitella minkälaista menoa se oli. Taisi olla pari lähellä piti -tilannetta, ja meidän bussikuskimme oli joka aamu ihan innoissaan, kun pääsi moottoripyöräpoliisien perään hätävilkut päällä. Hienosti kuitenkin pysäyttivät vuorotellen aina yhden kaistan, ja pääsimme lähes pysähtymättä ruuhkan läpi. Aikamoista taiturointia, joka varmasti vaatii vähän harjoittelua, jotta se onnistuu.
Kisaviikko oli, kuten voi olettaa, aika raskasta. Joka päivä kun ajaa kisaa, niin siihen pakostakin väsyy. Onneksi palaudun nopeasti ja tuntui siltä, että ajo parani päivä päivältä, vaikka väsymystä oli. Olihan kaikki muutkin väsyneitä. Lämpö, tai paremmin sanoen kuumuus, tuotti enemmän vaikeuksia. Varsinkin alussa. En muista, että olisin koskaan ajanut näin lämpimissä oloissa.
Joka aamu ennen starttia kastelin paitani läpimäräksi. Näin ollen minulla oli alkumatkasta märkä ja viileä paita. Kisan aikana sain vesipulloja, joilla kastelin päätäni ja niskaani. Näin kuumissa oloissa on tärkeää viilentää kehoa niin hyvin kuin mahdollista, ja se onnistuu vain vedellä. Juomahuolto tapahtuu autosta käsin ja etapista riippuen tuomarit päättävät, milloin juomahuolto alkaa ja milloin päättyy. Yleinen sääntö on, että viidenkymmenen kilometrin jälkeen alkaa huolto ja päättyy 20 kilometriä ennen maalia. El Salvadorissa huolto kuitenkin alkoi jo kolmenkympin jälkeen, kuumien olosuhteiden takia.
Järjestelyt sujuivat suhteellisen hyvin. Liikenne pidettiin hyvin kurissa, mutta aina on kritisoitavaa ja parannettava. Etenkin dopingtestaajien poissaolo ärsytti monia, varsinkin meitä eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia.
Nyt on vuorossa palautuminen kisoista sekä pitkästä kotimatkasta. Kevät on saapunut Saksaan, ja palauttavat treenit tulen varmasti tekemään suurimmaksi osaksi maastopyörällä. Ehkä latukin on vielä kunnossa, niin voi vaikka vielä käydä hiihtämässä, ennen kuin lumet sulavat. Nyt on vielä hyvin aikaa valmistautua kesän kisoihin, jotta jaksaa ja pystyy vetämään kovia treenejä, kun tärkeät kisat lähestyvät.
Kausi alkoi mielestäni ihan hyvin. Nyt vain yritän jatkaa samaan malliin ja parantaa otteitani kauden edetessä.