Minulle mieluisin matka on totta kai perjantain sprintti, josta toivon tuovani kotiin jonkun värisen mitalin. Kulta olisi mieluisin, mutta mikä tahansa mitali kyllä kelpaa. :)
Annan tältä hiihtokaudelta jo nyt ennen viimeisiä kisoja itselleni kiitettävän arvosanan. Olen onnistunut niissä kisoissa, joissa olen halunnutkin. Ja ennen kaikkea saanut viestin siitä, että pystyn edelleen kilpailemaan huipputasolla ja tulevaisuudessa pärjäämäänkin siellä. Odotan siis jo todella innolla ja motivoituneena tulevaa harjoittelukautta ja tulevia arvokisavuosia.
Nyt on kuitenkin vielä maltettava ja huilattava kunnolla ennen uuden harjoituskauden alkua. Ensi viikonlopun kisojen jälkeen alkaa ansaittu huilitauko. Saatan toki vielä käydä hiihtämässä, jos hyvät kevätkelit jatkuvat. Tärkeintä kuitenkin on, että pää saa vähän aikaa huilata. Kun kisoja on paljon talven aikana, alkaa loppukaudesta olla henkisesti tankki aika tyhjä. Kilpailut eivät rasita vain fyysisesti, vaan myös henkisesti, sillä kilpaluihin keskittyminen ja latautuminen vie sekin paljon energiaa. Tässä keväällä täytyy laittaa aivot hetkeksi narikkaan, unohtaa hiihtäminen ja nauttia elämän muista hienoista asioista.
Ja vielä lopuksi kysymys: miten yhdistää äitiys ja oma ura?
Se ei ole helppoa, mutta onnistuessaan todella antoisaa. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikki elämän osa-alueet ja palikat ovat kohdallaan. Mutta se ei todellakaan onnistuisi ilman perheen tukijoukkoja. ISO KIITOS siis kuuluu meidän ihanille ja rakkaille isovanhemmille. Ilman heidän apuaan tämän koko paletin pyörittäminen olisi lähes mahdotonta. Ja haluaisin myös kiittää erittäin pitkäaikaista tukijaani Maaseudun Tulevaisuutta, joka on uskonut minuun ja hiihtovauhtiini myös vaikeiden vuosien aikana.