Tutustuin Ginoon pelatessani Montrealissa. Gino tuli uransa aikana tunnetuksi Pavel Buren suojelijana. He pelasivat Vancouverissa useamman vuoden samanaikaisesti.

Olen aina ollut kiinnostunut intiaaneista ja heidän vaiherikkaasta historiastaan. Gino eli "Chief" oli otettu, kun joku oli kiinnostunut intiaanien asioista. Minä ja Koivun Saku kyselimme, Gino vastaili.

Valehtelisin jos väittäisin, että kiertelimme Lehtisen Jeren kanssa huonekalukaupoissa. Suuntasimme lähimpään kauppaan ja ostimme asuntoomme huonekalut. Elettiin syksyä 1999. Paikkana Bobby ja J.R. Ewingin kotikylänä tunnettu Dallas. En osannut aavistaa silloin, että ostamassani sängyssä nukkuisi jonain kauniina päivänä Gino Odjikin sisko.

Tavara vaihtaa omistajaa

Ei auttanut vaikka Ed Belfour sanoi jotain kannustavaa. Ei auttanut vaikka Joe Nieuwendyk totesi kaiken kääntyvän parhain päin. Heille molemmille pelaajien kauppaaminen oli tuttua puuhaa, minulle ei. Harmitus oli suuri, kun korttitalo rysähti kerralla matalaksi. Tammikuussa 2000 Lintu lähti kuin Naton ohjus.

Nykyinen vaimoni oli opiskellut syksyn Suomessa ja saapui Dallasiin vasta jouluksi. Omat pelini eivät olleet menneet aivan nappiin, mutta eivät ihan metsäänkään. Hankitut huonekalut olivat saaneet hyväksynnän ja kaikki vaikutti olevan kuten pitikin.

Kotimme lähellä oli koulu, jossa oli mahdollista opiskella kurssimuotoisesti monenmoista. Vaimoni kertoi ilmoittautuneensa erilaisille kursseille ja hoitavansa maksut, maan tavalla, shekeillä seuraavana päivänä.

Vaimo lähti aamulla kouluun shekkivihon kanssa ja minä suuntasin hallille harjoituksiin, josta matkan oli tarkoitus jatkua vieraspeliin Chicagoon. Todettiin, että tavataan sitten ylihuomenna. Vaan eipä tavattu, tavattiin pikaisesti aikaisemmin.

Valmentaja Ken Hitchcock huusi kentän poikki kesken harjoituksen, että Linder, siis minä, kentältä pois ja apulaispomon juttusille. Jaahas, nytkö se lähtö sitten tuli? Farmiin vai johonkin muualle? Sen sain tietää hyvin pian.

Sain tiedon, että minut oli myyty Montrealiin. Käteen lyötiin lämpimän käden lisäksi puhelinnumero, johon piti soittaa mahdollisimman pian. Ei muuta kuin luuri käteen ja tietoja onkimaan.

Tiukka aikataulu

Oletus oli, että matkaisin uuteen kaupunkiin seuraavana päivänä. Kello oli noin 11 aamupäivällä, kun koko tämä prosessi käynnistyi. Toimiston tyttö Montrealin päässä lupasi jättää viestin kotipuhelinvastaajaan, kunhan jatkokuviot selviäisivät.

Dallasin vermeet huollolle, jäljelle jääneet varusteet kassiin ja nokka kohti uusia haasteita. Puolenpäivän jälkeen olin hyvästellyt vanhat joukkuekaverit ja suuntasin kotiin. Lehtisen Jere oli silloin loukkaantuneena ja lupasi auttaa kaikessa mahdollisessa, kunhan pääsisi hallilta kotiin.

Kotona odotti viesti vastaajassa. Kyllä, Montrealista oli tullut tarkempaa tietoa klo 12.47. Viestissä kerrottin, että Air American lento lähtee tänään klo 17.15! No niin, että tällaista. Visailujuontaja Reijo Salmisen toteamus juolahti mieleeni, aikaa oli vähän.

Ei sitä oikein siinä ehtinyt ymmärtää, miten kaikki käytännön jatkokuviot selviävät. Vaimo oli koululla maksamassa kurssejaan ja minä pakkasin kassia kotona. Siihen oli pakko luottaa, että kaikki hoituu, vaikka itse asioita en Dallasiin jäänyt hoitamaan.

Kaikki kuitenkin hoitui. Vaimo tuli koululta kotiin ja Jere heitti minut kentälle. Ei nyt hyvissä ajoin, mutta ajoissa kuitenkin. Vaimo seurasi perässä parin päivän päästä ja muuttokuorma, jonka Montreal kokonaan junaili, aika paljon myöhemmin.

Jeren toteamuksen lentokentällä tapaamisesta tulevaisuudessa saatoin uskoa. Mutta se, että pelaisin taas Ed Belfourin kanssa samassa seurassa oli silkkaa sattumaa. Vai oliko sittenkään? Ed on joidenkin ihmisten silmissä vaikean miehen maineessa. Minusta Eddie oli raudanluja ammattilainen ja mukava tyyppi. Kehuin häntä vuolaasti, kun Leksandissa hänestä tietoja kaivettiin.

Muutossa kaikki tapahtui kovin nopeasti. Ukkoja tulee ja menee. Meidän kohdallamme kaikki oli lopulta aika helppoa. Toisin saattaa olla esimerkiksi perheellisillä. Muuton hetkellä kaikki pitää järjestää uudelleen. Korostan, että kyseessä on kuitenkin ammatinvalintakysymys, jonka riskit ovat kaikkien tiedossa.

Auringonkukka saa oman sängyn

Minulle oli selvää jo hyvissä ajoin, että pelit NHL:ssä eivät tule jatkumaan. Kysyin kopissa muilta pelaajilta, että tarvitseeko joku vähän käytettyjä huonekaluja. Gino sanoi, että hänen siskonsa on muuttamassa kotiseuduilta poliisikouluun Ottawaan.

Kiekkokausi saatiin pakettiin ja lähdön aika koitti. Joukko Ginon sukulaisia, siis intiaaneja, tuli hakemaan huonekaluja ja yhdellä heistä hymy oli korvissa. Ginon siskolla ei ollut koskaan ollut omaa sänkyä ja nyt hän viimein saisi sellaisen. Siskon nimeä en tiedä, mutta tukka oli samanlainen kuin Pikku Hiawathan siskolla Auringonkukalla.