Hiihto kulki tosi hyvin viimeistä finaalierää lukuun ottamatta. Siinä paukut loppuivat kropasta liian aikaisessa vaiheessa, enkä päässyt loppusuoralla taistelemaan enää muita vastaan. Kuitenkin tuo hiihto toi lisää kovuutta taas jatkoon, ja olen sitten seuraavalla kerralla varmasti valmiimpi haastamaan muut hiihtäjät myös finaalivaiheessa. Nälkää siis riittää.
On hassua, miten tuo nälkä kasvaa syödessä. Viime keväänä, kun aloitin harjoittelun, oli ensisijainen tavoitteeni saada kroppa taas toimimaan kunnolla. Kun huomasin harjoittelun tuottavan tulosta, aloin ajattelemaan, että ehkä pystyn hiihtämään niin kovaa, että pääsen jossakin maailmancupin kisassa pisteille, eli 30 parhaan joukkoon.
Kun treenit kulkivat yhä paremmin, oli seuraava tavoiteasetteluni tälle kaudelle olla jossain kisassa 12 parhaan joukossa. Tuon saavutettuani, mietin, että pystyn kyllä huippupäivänä vielä tänä talvena taistelemaan itseni A-finaaliin. No, seuraava etappi olisi sitten olla bodiumilla. Siihen en ole vielä koskaan urallani pystynyt, mutta sitä lähdetään metsästämään tulevissa koitoksissa.
Aikaisemmin urallani en osannut olla iloinen ja tyytyväinen saavuttamiini tuloksiin sillä tavalla kuin nykyään. Kun on käynyt kunnolla pohjilla, osaa pienistä asioista niin harjoittelussa kuin kilpailuissa arvostaa eri tavalla. Kaikista suorituksista löytyy aina jotain positiivista, vaikka ne eivät välttämättä täysin olisikaan menneet suunnitelmien mukaan.
Olen hokenut jokaisessa maailmancupin kisassa itselleni, että muista nauttia, kun pääset hiihtämään näissä karkeloissa. Ja olen todellakin nauttinut hiihtämisestä ja kilpailemisesta. Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi tavoitellut kisoissa kovia tuloksia. Uskon, että positiivisella ja rennolla asenteella pääsee pitkälle. Eikä pelkästään urheilussa tai kilpailemisessa, vaan yleensäkin elämässä!:)
Mona-Liisa Malvalehto