Carl Haglund muistuttaa, että europarlamentaarikko on kansan valitsema ja edustaa siis kansaa. Hallituksen ja meppien yhteistyötä tarvitaan, mutta hallitus ei voi komentaa tai käskeä meppejä, sanoo rkp:n ehdokas.
Haglundista on hyvä muistaa, että meppien joukossa on myös oppositiopuolueiden edustajia. Heitä on turha vaatia hallituksen päätösten ja linjausten taakse, hän korostaa.
Keskustan Antti Kaikkonen on toista mieltä. Hän muistuttaa, että Suomen asiaa europarlamentissa ajavat vain ja ainoastaan suomalaismepit.
Kaikkonen pitää tärkeänä, että hallituksen, eduskunnan ja meppien yhteistyö sujuu. Mutta toki meppi saa käyttää omaa järkeään, hän lupaa.
Mies vai nainen komissaariksi
Kaikkonen ei lämpene ehdotukselle kahdesta komissaariehdokkaasta. Hänestä Olli Rehn (kesk) on hyvä komissaari, jolle löytyy vahva salkku.
Haglund taas haluaa komissaariehdokkaaksi sekä miehen että naisen. Hänen mukaansa hyviä ehdokkaita ovat esimerkiksi Eva Biaudet tai Astrid Thors rkp:stä, Heidi Hautala vihreistä ja Anneli Jäätteenmäki keskustasta.
Vaalikeskusteluja toukokuun ajan
Ylen aikainen on mukana EU-ehdokkaiden alikeskusteluissa. Toukokuun ajan kaksi EU-vaaliehdokasta ottaa mittaa toisistaan Ylen aikaisen aamuissa maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 8.40.
Kussakin keskustelussa kohtaa kaksi Ylen aikaisen valitsemaa ehdokasta. Valinnassa on otettu huomioon puolueen koko, ehdokkaan painoarvo politiikassa, alueellisuus, ikä ja sukupuolten tasa-arvo.
Keskustelut käydään Europarlamentin Suomen tiedotustoimiston tiloissa, Pohjois-Esplanadi 31, Helsinki. Keskusteluja johdattelee toimittaja Outi Pukkila.