Suurin osa Suomen 835 rauhanturvaajasta, noin kolme neljästä, on mukana Nato-johtoisissa operaatioissa. Suomalaisrauhanturvaajat toimivat sotilastarkkailijoina tai esikuntaupseereina.

Viidennes turvaajista on EU:n alaisuudessa.

Puolustusministeri Seppo Kääriäisen (kesk.) mukaan kyse osin sattumasta ja osin siitä, että Suomella on ollut haluttua osaamista. Hän muistuttaa operaatioiden olevan YK:n mandatoimia.

Valtio-opin professori Tuomas Forsberg näkee tilanteen kuitenkin tuloksena siitä, että Suomi kehittää jatkuvasti yhteistyötään Naton kanssa.