SDP:n ryhmäpuhuja, kansanedustaja Minna Lintonen arvioi, ettei täydentäväksi tulolähteeksi jäänyt ympäristötuki riitä vähentämään vesistöjen kuormitusta.

SDP antaisi tukea vain, jos ympäristöhaittoja todella vähennettäisiin.

SDP:n eduskuntaryhmä vaati myös tuottavuuden parantamista ja ihmetteli korkeita hintoja. Ryhmä epäili, että ruoan korkea hintataso johtuisi osittain suurista maataloustuista.

Lintonen ihmetteli, miksi maataloustuen olisi pysyttävä nykyiselläkään tasolla, kun tilojen määrä on laskenut vuoden 1995 jälkeen jopa 45 prosenttia.

Hän huomautti myös, ettei kaikilla mailla ole varaa ylläpitää korkeaa maataloustukijärjestelmää.

- Sosialidemokraattien mielestä on väärin, että tukijärjestelmämme aiheuttavat vahinkoa meitä köyhemmille. Oikeudenmukaisuus vaatii maatalouskaupan vapauttamista, vientitukien laskemista ja rajasuojan alentamista, Lintonen listasi.

Keskusta reagoi rajusti

Toinen päähallituspuolue keskusta hyökkäsi voimakkaasti Lintosen näkemyksiä vastaan.

Jukka Vihriälä kysyi, onko sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä hallituksen yksimielisen selonteon takana. Hän piti uskomattomana, että toisen päähallituspuolueen edustaja hyökkää näin voimakkaasti kotimaista maataloustuotantoa vastaan.

Oppositio näki SDP:n ja keskustan sanailun merkiksi hallituksen rakoilusta.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Pertti Hemmilä vaati maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojaa (kesk.) sanoutumaan julkisesti irti SDP:n ryhmäpuheenvuorosta.

Hän myös vaati hallitusta takaamaan maanviljelijöille mahdollisuuden toiminnan kehittämiseen. Hemmilä sanoi puheessa, ettei maanviljelijän tulot kata edes muuttuvia kustannuksia.

Korkeaoja muistutti hallituksen hyväksyneen maatalouspoliittisen selontekonsa yksimielisesti.

Vasemmistoliiton Matti Kauppila sanoi, että Suomen kilpailuvaltti on laatu ja luomutuotannon tukeminen. Kauppila sanoi myös, että keskeistä on maatilojen monialaisuus ja maaseutuyrittäjyyden tukeminen.

Myös vihreät haluaisivat luomuviljelylle entistä enemmän tukea. Puolue tukee ajatusta, että neljäsosa peltopinta-alasta vuoteen 2025 linjattaisiin tavoitteeksi. Vihreiden mielestä Suomen olosuhteet mahdollistavat useiden uusiutuvien energianlähteiden käytön merkittävän laajentamisen.