Koneagrian avajaisissa Jyväskylässä puhunut Pekkarinen toivoo mahdollisuutta velvoittaa jakeluyhtiöt varmistamaan biopohjaisten polttoaineiden tarjonta. Kysynnän lisääminen näin vauhdittaisi hänen mukaansa kotimaista tuotantoa.

Pekkarinen muistuttaa esimerkiksi ohran vuotuisen ylijäämän kattavan etanoliksi muutettuna kuusi prosenttia maan bensiinintarpeesta.

Hän myöntää, ettei kotimainen raaka-aine nykymenettelyin ole kilpailukykyistä ilman tukitoimia.

Pekkarinen toteaa kuitenkin, että Suomessakin on pohdittava, miten öljyn hinnan heilahduksia voidaan pehmentää ja samalla vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.

EU:n tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä viidennes kaikesta liikenteessä käytetystä polttoaineesta olisi biopohjaista.