Hyvän arvosanan hallitukselle antaa 72 prosenttia vastanneista, kun joulukuussa luku oli 79 prosenttia. Neljännes arvioi hallituksen toiminnan nyt huonoksi. Tyytyväisimpiä hallitukseen ovat päähallituspuolueiden eli keskustan ja SDP:n kannattajat.

Pääministerin onnistumista tehtävässään neljännes vastanneista pitää erittäin hyvänä ja 60 prosenttia melko hyvänä. Vanhanen on ollut koko kautensa ajan hieman suositumpi kuin hallituksensa.

Tyytyväisimpiä Vanhaseen ovat keskustan ja SDP:n kannattajat, mutta myös valtaosa kokoomuksen ja vihreiden kannattajista antaa hänelle hyvän arvosanan. Kriittisimmin Vanhaseen suhtautuvat vasemmistoliiton äänestäjät.

Vanhasen hallitus viettää perjantaina kaksivuotissyntymäpäiväänsä. Hallitus nimitettiin 24.6.2003. Ministeristö kävi torstaina Naantalin Kultarannassa kesän ensimmäisessä presidentin esittelyssä.

Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämässä tutkimuksessa tehtiin tuhat puhelinhaastattelua 9. - 15. kesäkuuta. Tutkimuksen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.