Pienpuolueista äärioikeistolainen Attack on saanut yllättävän vankan 8,2 prosentin tuen.
Sosialistipuolue on voitosta huolimatta pettynyt voittomarginaaliinsa, sillä hallituksen muodostaminen merkinnee sille suuria haasteita.
Uudelta hallitukselta vaaditaan laajoja lakiuudistuksia maan saamiseksi jäsenkelpoiseksi EU:hun vuoden 2007 alussa. Kaikki maan merkittävät puolueet tukevat EU-jäsenyyttä. Tarkkailijat arvioivat kuitenkin, että EU-jäsenyys saattaa lykkääntyä, jos hallituksesta tulee riitainen.
Äänestysaktiivisuus jäi alhaiseksi, vaikka viranomaiset yrittivät houkutella väkeä uurnille arpajaisilla. Palkintoina oli auto, televisioita, dvd-soittimia ja kännyköitä.
Hallitusneuvotteluista tulossa vaikeat Uuden hallituksen muodostamisesta ennustetaan vaikeaa, sillä puolueiden on sovitettava eriävät linjauksensa yhteen hallitusohjelmaan. Sosialistipuolueen johtaja Sergei Stanishev ei heti voiton varmistuttua suostunut nimeämään puolueen mahdollisia hallituskumppaneita, mutta sanoi neuvottelevansa minkä tahansa demokraattisen puolueen kanssa. Liittoa Attackin kanssa Stanishev piti mahdottomana. Myös pääministeri Saxe-Coburgin keskustapuoluetta hän piti epätodennäköisenä vaihtoehtona. Alustavasti vain Bulgarian muslimivähemmistön puolue Oikeuksien ja vapauksien liitto on osoittanut kiinnostuksensa hallitusyhteistyöhön. Vaaditusta enemmistöstä maan parlamentissa puolueilta jää kuitenkin puuttumaan arviolta kuusi paikkaa. Äärioikeistolainen Attack keräsi protestiääniä
Äärioikeistolaisen Attackin menestys oli hämmentävää suurten puolueiden näkökulmasta. Kansallismielinen Attack lähti vaaleihin iskulauseella "Bulgaria takaisin bulgarialaisille".
Bulgarian etniset ryhmät ovat perinteisesti eläneet sovussa rinnakkain. Maa on välttänyt etniset riidat, jotka ovat repineet Balkanin maita.
Attackin puheenjohtaja Volen Siderov kampanjoi etnisesti yhteinäisen Bulgarian puolesta ja romaneja sekä turkkilaisia vastaan. Puolue haluaa mm. poistaa turkinkieliset ohjelmat maan televisiosta ja estää ulkomaalaisia ostamasta peltomaata.
Sosialistijohtaja Sergei Stanishev arvioi, että puolue keräsi protestiääniä ihmisiltä, jotka halusivat näpäyttää poliittista eliittiä. Tarkkailijat arvioivat myös, että Attackin kannattajat kokevat jääneensä sivuraiteelle markkinatalouden aikana. Lisäksi pelkoja kasvattaa häämöttävä EU-jäsenyys.