Aiemmin maanantaina neuvotteluissa jo sovittiin, että Berlusconi muodostaa uuden hallituksen, johon tulee mukaan viime viikolla hallituksen jättänyt kristillisdemokraattinen UDC.

Tämän mahdollistamiseksi pääministerin odotettiin jättävän muodollisen eroanomuksen ja saavan saman tien presidentiltä uuden hallituksen muodostajan tehtävän. Hän päätti kuitenkin toisin viime hetkellä.

Berlusconi puhuu parlamentille ennen äänestystä keskiviikkona. UDC on sanonut linjariidoista huolimatta tukevansa pääministeriä äänestyksessä.