KRISTILLISDEMOKRAATTIEN puheenjohtaja Päivi Räsänen toivoo kunnilta enemmän rahaa neuvolapalveluihin. Hän uskoo, että näin voitaisiin ehkäistä ennalta kalliiksi tulevia lasten huostaanottoja.
SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO tuomitsee hallituksen päätöksen poistaa turvepolttoaineen valmistevero. Liiton mielestä se on ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden ja Kioto-sitoumusten kanssa. Turpeenpolton todetaan jatkuvan entisellään tai jopa lisääntyvän, vaikka sen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat energiayksikköä kohden suuremmat kuin kivihiilellä.
Oikeushammaslääkäri HELENA RANTA on valittu Vuoden naiseksi 2005. Valinnan teki Suomen liike- ja virkanaisten liitto. Ranta palkittiin ansioituneena yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hänet tunnetaan etenkin työstään maailman kriisialueilla.
ROVANIEMELLÄ Valion meijerin purkutyömaalla syttynyt tulipalo levitti iltapäivällä savua Kemijokivarren alueelle. Savu ei ollut vaarallista. Palokunta on saanut palon hallintaan ja jatkaa jälkisammutustöitä. Koska kyse oli purettavasta rakennuksesta, ei aineellisia vahinkoja juurikaan tullut.
KRISTILLISDEMOKRAATIT ovat lähdössä ensi vuoden presidentinvaaleihin omalla ehdokkaallaan. Helsingissä kokoontunut puoluevaltuusto oli tästä lähes täysin yksimielinen, mutta ei tehnyt vielä asiasta päätöksiä. Siihen palattaneen kesän puoluekokouksessa.
EDUSKUNNAN PUHEMIES Paavo Lipponen on saanut Latvian korkeimman kunniamerkin. Merkin luovutti presidentti Vaira Vike-Freiberga eilen. Hän sanoi, että Latvia pääsi neuvottelemaan EU-jäsenyydestä Lipposen pääministerikaudella sekä Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri PAULA LEHTOMÄEN SIJAINEN valitaan juhannuksen alla, kertoo pääministeri Matti Vanhanen (kesk.). Käytännössä valinnan tekee Vanhanen. Hän aikoo kertoa ehdokkaansa nimen eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteiskokoukselle vasta kokouksen alla. Lehtomäki jää äitiyslomalle syksyllä.
55 % SUOMALAISISTA arvioi, että kohu pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämästä ei vaikuta tämän kannatukseen presidentiksi. Ilta-Sanomien kyselyssä 25 % vastaajista uskoo kohun lisäänneen ja 12 % vähentäneen Vanhasen suosiota.