Aiemmin maanantaina neuvotteluissa jo sovittiin, että Berlusconi muodostaa uuden hallituksen, johon tulee mukaan viime viikolla hallituksen jättänyt kristillisdemokraattinen UDC.
Tämän mahdollistamiseksi pääministerin odotettiin jättävän muodollisen eroanomuksen ja saavan saman tien presidentiltä uuden hallituksen muodostajan tehtävän.
Ciampi sanoi tapaamisen jälkeisessä lausunnossaan hyväksyneensä neljän kristillisdemokraattisen ministerin eron. Hän on myös sanonut määränneensä Berlusconin selvittämään tilannetta parlamentille.
- Saamme nähdä, kuinka parlamentti reagoi, Berlusconi kommentoi arvoituksellisesti toimittajille, jotka utelivat, onko nyt odotettavissa uudelleenjärjestelyjä hallituksessa vai aikaistetut vaalit.
Italian keskusta-oikeistolainen hallitus ajautui viikolla kriisiin, kun UDC ilmoitti vetäytyvänsä hallituksesta.
Hallituspuolueet joutuivat tappiolle taannoisissa paikallisvaaleissa, minkä jälkeen Berlusconin hallitusta on arvosteltu ankarasti. UDC on vaatinut selkeitä muutoksia hallitusohjelmaan.
Berlusconi puolestaan sanoi hajottavansa hallituksen ja ajavansa maan ennenaikaisiin vaaleihin, jos UDC ei palaa hallitukseen.
Neljä vuotta istunut hallitus on Italian pitkäikäisin hallitus toisen maailmansodan jälkeen. Italiassa on määrä pitää parlamenttivaalit ensi vuonna.