Vuodenvaihteessa poliittinen valta vaihtuu monessa kunnassa. Esimerkiksi Kemissä ja Keminmaassa syrjäytetään Vasemmistoliitto kunnallispolitiikan tärkeimmiltä paikoilta.
Näissä kunnissa Keskusta, Kokoomus ja SDP ovat liittoutuneet keskenään ja aikovat tehdä uudenlaista politiikkaa.
Kemissä ja Keminmaassa ovat Keskusta, Kokoomus ja Sosialidemokraatit löytäneet toisensa. Kemissä liittouma tunnetaan nimellä "Ryhmä 26" ja Keminmaassa "Ryhmä 21" niihin kuuluvien valtuutettujen määrän mukaan.
Vallankahvasta heittopussiksi
Yhteistä on se, että aiemmin tiukasti vallankahvassa viihtynyt Vasemmistoliitto on jäänyt heittopussin asemaan, eikä sille ole luvassa merkittäviä luottamustehtäviä uudessa valtuustossa tai kunnanhallituksessa.
- Meillä on aikaisemmin aina vasemmistopuolueet löytäneet toisensa, joten siinä mielessä niin tilanne on oikein kutkuttavan mielenkiintoinen, sanoo Keskustan Kemin-kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ritva Sonntag.
Kemin kaupunginhallituksen väistyvä puheenjohtaja, Vasemmistoliiton Marketta Korrensalo.
- Nyt tuntuu, että ei toimittu reilusti eikä ainakaan historian siipien havinassa, sillä meidän mielestä demokratia kärsii nyt tässä asiassa.
Vasemmistoliitto syrjäytettiin taloudenpidon takia
Kemissä muut ryhmät ovat tuskastuneet Vasemmistoliiton haluttomuuteen karsia kustannuksia, mikä lienee merkittävä syy sille, että Ryhmä 26 on syntynyt.
- Syyksi on sanottu talouden kuntoon saattaminen, ja jos siinä tämä koalitio onnistuu niin asiahan on ihan hieno. Mutta minä uskon, että suurimman valtuustoryhmän kohdalla saattaa tulla ongelmia, koska nyt on sellainen tunnelma, että meitä ei tarvita, sanoo Korrensalo.
Keskustan Kemin-kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ritva Sonntagin mukaan päätökset, vaikka ne hyväksytään kaupunginhallituksessa ja valtuustossa, voivat ikäänkuin unohtua pöytälaatikkoon.
- Eli jos toverit keskenään päättää ja toverit keskenään panee toimeen, niin se on ollut sellainen asia mikä on kiinnittänyt huomiota.
Kemissä ja Keminmaassa Vasemmistoliitolle aukeaa tuhannen euron paikka seuraavissa vaaleissa, jos uudet vallanpitäjät eivät saa näkyviä tuloksia aikaan.
Vallattomaksi jäänyt Vasemmistoliitto kun voi syyttää muiden puolueiden koalitiota kaikista mahdollisista ongelmista seuraavan neljän vuoden aikana.