Vanhanen varoittaa, että kaikkia hyökyaallon uhreja ei ehkä koskaan löydetä. Kateissa on yhä satoja suomalaisia.
Pääministeri esitti surunvalittelunsa valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja esitti pahoittelunsa myös siitä, ettei ulkoministeriön tekninen valmius ollut ajan tasalla, kun omaiset alkoivat soittaa kriisipuhelimiin. Puhelinlinjat tukkeutuivat jo sunnuntai-iltana.
- Katastrofin laajuus yllätti meidät ja tekninen valmiutemme ei ollut alussa riittävä, ulkoministeri sanoi.
Tuomiojan mukaan päivystysnumeroiden jonotuskapasiteettia on lisätty ja linjojen määrä on kasvatettu kolmesta viiteen. Henkilöstöpulaa ei ole ollut.
Ulkoministeriön konsuliasioiden päällikkö Pekka Hyvönen sanoo, ettei ulkoministeriö voi matkustajien intimiteettisuojan takia ilmoittaa puuttuvien tai löytyneiden henkilöiden nimiä Internet-sivuillaan.
Hyökyaallosta selviytyneet ja omaiset ovat arvostelleet ankarasti ministeriön toimintaa.